Ja nyt tietenkin tietäväisimmät yrittävät päätellä otsikosta, että täällä on vaan huuettu! Päättelette väärin!

Eilen siis ajeltiin Rovaniemelle ensimmäiselle vierailulle papin, mamin, Ossin, Tiinan ja Ernon luo. Matka meni mainiosti. Neiti lepuutti silmiään melkein koko matkan, vasta Muurolan jälkeen alko huutelu, että “koska ollaan perillä, joko saa syyä eväitä?”  Laphin oli kuiten sen verta pitkä tuo matka että rinsessa halus yölläki syyä. Kahen tunnin vällein! No ku se maistuu ruokaki paremmalta, kun on reissussa!

Tyär on viihtyny. Onhan täällä ollu nuita viihyttäjiä. Papi on laulanu pihlajanmarjoista ja mamin kans on tarkkailtu pyykkikonetta. Ossin kans katottiin aamulla, kun kiinalaiset pelas sulukapalloa.

Huomenna ois sitten se suuri päivä. Rinsessan ensimmäinen juhla!

Tänään oli ohjelmassa neuvolakäynti. Hienosti oli typykkä kasvanu. Painoa oli tullu kuukaudessa lisää reilu kilo ja pituutta yli neljä senttiä. Paino nyt siis 5350 g ja pituus 58 cm. Eipä siis ihme, että alakaa 60 senttiset vaatteet olla sopivia!

Neuvolan täti kehui tiitteräksi ja seurailevaksi vauvaksi.  

Tämä meijän pieni rinsessahan on tunnettu siitä, ettei viihdy vaunuissa. Vaunuilu on ollut aika äänekästä, kuten tuolta aiemmista merkinnöistä voi lukea. Noh, lasta on sitkiästi pukittu tuolla pitkin Tuiran raittia huudoista huolimatta. Uhkailtiin, että kyllä se ennen rippikoulua on huutamatta siellä vaunuissa.

Nyt näyttää siltä, että tämä armoton hellekesä alkaa toivottavasti olla ohitse ja tyttö viihtymään vaunuissa. Tai ainakin tänään on käyty historian ensimmäinen vajaan tunnin mittainen lenkki, jonka aikana ei huudettu. Paitsi äiti, joka noitu hajujen perässä nuohoavia koiria. Tyttö killitteli tyytyväisenä vaunuissa, ei ollu kuuma ja maisemat vaihtu. Vasta ihan loppulenkista silmät painu kiinni.  

Mitäs muuta on tapahtunu…No viime viikolla kävi pikkuserkku Onni kylässä. “anna Onnin tulla ja tunnin olla” vai miten se meni tämä nykysinkkujen sananlasku. Marra, Toni, Onni ja Humppa pysähtyivät kotimatkallaan kahavilla ja mantsikkarahkalla. Humpalla ainaki oli hauskaa ja Onni oli kova keimailemaan kameralle. Kuvia luvassa kunhan kerkiää galleriaan laittaa.

Tiistaina rakennustarkastaja Pääkkö kävi tarkastamassa tulevaa hoitopaikkaansa Iissä Miian, Sampan ja Leevin tontilla. Hyvältä näytti eikä huomautettavaa ainakaan tässä  vaiheessa ollut. Menomatkalla vissiin äiti ajoi liian hitaasti, kun piti huutaa koko matka Oulusta iihin. No ei, hikihän se oli lapsella. Makkaappa ite semmoseen kaukaloon köytettynä! Vähemmästäki mennee naama luumutomaatin väriseksi.

Eilen tuli 2 kk rinsessan elämässä täyteen. Juttua piisaa ja nyrkkiä jyrsitään. Keskiviikkona käyään ottamassa viralliset mitat neuvolassa. 

Nyt on taas elämä tutuissa uomissaan. Keittiöön ei tarvi enää mennä yksin eikä jääkaapille varsinkaan. Syömistä seuraa taas herkeämätön silmäpari. Iida on siis tullut kotiin!

Käytiin Hillan kans torstaina hakemassa Iida kasvattajansa luota kotiin. Pennut ovat ensi viikolla luovutusikäisiä ja Anna-Liisa arveli, että ne pärjäävät jo ilman emoaan. Iidaakaan ei enää pentujen hoitaminen niin kiinnostanut. Enemmän sitä kuulemma kiinnosti pentujen kuppien tyhjentäminen

Hilla oli ensimäisen illan vähän kummissaan. Iida varmasti haisi omituiselle ja olihan tuo pari kuukautta pois. Lyhyemmässäkin ajassa voi kaveri unohtua. Blondilta.

Arvatkaapa mikä tarkistettiin ensimmäisenä, kun tultiin kotiin. No ruokakuppi. Ruoka tuntuu muutenkin olevan Iidalla päälimmäisenä mielessä (niinkuin aina). Pentuja hoitaessa se on nimittäin saanut ruokaa kolmesti päivässä ja nyt pieni koira tuntuu tekevän nälkäkuolemaan, kun ei saa evästä kuin kahdesti. Varsin pieniä annoksia, jos Iidalta kysytään.

Tyttöön Iida on suhtautunut hyvin. En kyllä odottanutkaan mitään ongelmia. Varpaita käy lipasemassa ja ne kakkavaipat on aivan huumaavia.

Häihin ja takaisin

Kävimme sitten Alavieskassa häissä. Kyseessä oli ensimmäinen pitkä reissu vauvan kanssa. Herätys oli tyypilliseen tapaan kuuden jälkeen. Minä taisin herätä joskus seittemän aikaan. Kahvit ja leivät nassuun, tytölle sapuskaa ja tavaroiden pakkausta. Liikkeellä oltiin hyvissä ajoin kymmenen huiteilla.

Oulusta puotimme ensin Sieviin. Kävimme katsomassa syntymäpäiväkaimaa, 1,5 tuntia vanhempaa Pinjaa. Ja neiti pääsi näyttämään kaiken, minkä osasi. Pienen luumutomaatin mahaa kipristeli aika paljon, ja tiukan huudon jälkeen päätimme, ettemme edes yritä kirkkoon.

Ja Pinja-tyttö vain nukkui ja nauroi. Kovasti Take ja Niina yrittivät kehua, mutta ei me Sussun kanssa niitä uskottu.

15.30 (noin) olimme sitten juhlapaikalla, jonne hääparikin saapui. Ruoka oli hyvää, kakkuakin sai syödä. Ja vieraita oli tosi paljon. Neiti taisi nauttia kaikkein eniten. 3 tuntia unta palloon ja silleen. Ja lähdön hetkellä hän sitten heräsi. Isin sylissä ollessa kaikki mummoikäiset kävivät vuoronperään kehumassa maasta taivaaseen.

Häistä lähdettyämme seuraava laskeutumispaikka oli Oulaisissa Ropposten luona. Siellä viihdyttiin kakkavaipan verran. Tuolloin kello taisi olla jo yli kahdeksan. Oliko peräti yhdeksän. Tyttö takaisin autoon ja matkaan.

Paavolassa pysähdyimme ruokailemaan, tyttö päätti niin. Vajaa puolisko tunti siinä vierähti. Seuraavan kerran pysähdyttiin levähdysalueella joku 2-30 kilometriä lähempänä Oulua. Siinä vierähti joku 45 minuuttia. Loppumatka tulikin kohtalaisen nopeasti.

Kotosalla tyttöä ei sitten nukuttanut yhtään. Isä sai tytön nukahtamaan joskus yhden aikaan. Sekin oli enemmänkin luovutus ja tyttö sänkyyn. Isälle ainakin maistui uni.

Jos jotakin tuli opittua, niin se että tämän neidin kanssa ei olla aikataululla liikkeellä. Tai ainakin siinä aikataulussa on riittävät toleranssit.