Tyttö päätti nukkua

Meidän tyttö päätti sitten nukkua kunnon yöunet. Illalla kymmenen aikaan oli tyttö jo unessa ja me pääsimme myös sänkyyn lepäämään. Sussu oli ajatellut, että viimeistään kahden aikaan tyttö herää syömään.

Yöllä piti sitten minun herätä tarkistamaan, että vielkö se tyttö on hengissä. Joku ihmeen vaisto kait se sitten herätti sen tarkistamaan, kun ei ollut vielä tyttö herättänyt. No hengissä oli. Vihdoin ja viimein puoliviiden aikaan heräsi hän syöpöttelemään. Ta en minä tiedä, että herättikö se Sussu tytön siinä vaiheessa. Mutta silti.

Mitäs tosta nyt tulee, 7 tuntia noin suurinpiirtein. Ja yhtäsoittoa. Kyllä se sitten näkyikin viiden aikaan, kun minä yritin sitä nukkumaan saada. Piti kiukutella, kun kukaan ei jostain kumman syystä halunnutkaan jutella silloin. Mutta eihän sitä pieni ihmisenalku voikaan tietää, että yöt ovat nukkumista varten. 

Sapuskaa mahaan, ensin pullosta ja sitten vielä maitobaarista, ja sen jälkeen nukkumaan. Kahdeksan aikaan, kun töihin lähdin, veti tyttö vielä sikeitä. Tulevasta illasta tulee pitkä  ja yöstä katkonainen. Sanokaa minun sanoneen.

Strategiset mitat

Torstaina oli vuorossa ensimmäinen neuvolakäynti. Koko Tuira taas raikas, kun marssittiin rinsessa vaunuissa kohti neuvolaa. Tyttöhän kun ei tunnetusti juurikaan viihdy vaunuissa. Optimaalisessa tilanteessa eli maha sopivan täynnä ja väsyneenä saattaa vetasta puolen tunnin tirsat mutta sen jälkeen tympäsee tuommonen makoilu. Onko sitten kuuma vai liikaa/liian vähän heilumista vai tympäseekö vaakatasossa olo, tiiä tuosta. Sitkiästi ollaan kuitenki sitä pukattu tuolla, jospa se ennen ripille pääsyä tottuu..

No joka tapauksessa, torstaina siis käytiin tarkastamassa tämän hetken strategiset mitat. Painoa oli tullu mukavasti, nyt 4280g (syntymäpaino siis 3600g). Pituutta oli 53,7 cm. Äänijänteet oli myös hyvässä kunnossa, sen verran vielä harmitti se vaunuissa olo. Terveydenhoitaja kehui, että oikein jäntevä ja suloinen tyttö, mutta sehän me jo tiedettiin! 

Vauvoista

Vauvat ovat ihmeellisiä. Tai pikemminkin se maailma, jossa vauvat elävät, on ihmeellinen. Pääsin kokemaan hetken tuosta maailmasta sunnuntaina, kun Sussu oli koiranäyttelyssä.

Kuten aina, päivä alkaa aamusta. Sunnuntaina se alkoi joskus ennen yhdeksää. Tai itseasiassa aiemmin, kun Sussu lähti näyttelyyn Hillan kanssa. Minä olin edellisenä päivänä korjannut 100A:ta jonkun kahdeksan tuntia ja nukkumaankin laitettiin vasta yhden aikaan, kun neiti päätti viimein nukahtaa. Sussun lähdön jälkeen ajattelin, että jos sitä vaikka tunnin vielä saisi nukkua. Mutta neiti totesi vähän vajaa yhdeksän, että nyt isin pitää herätä. Ja ei siinä auttanut muu.

Ensin siinä vähän juteltiin, mutta sitten tuli itku. Eipä siinä muuta kuin vessaan ja vaipan vaihtoon. Tyttö hoitotasolle ja katso ihmettä, neiti hymyili kuin naantalin aurinko. Tiesi, että seuraavaksi isi vaihtaa vaipan puhtaaseen. Vaippa vaihtui ja tyttö sylissä koneelle päivän tapahtumat tarkistamaan. Voi miten makia se olikaan ottaa isin sylissä aamupäikkärit.

Jossakin vaiheessa neiti heräsi ja äänteli siihen malliin, että sapuskaa ja heti. Maidot lämpimäksi ja sohvalle telkkaria kattomaan, oliskos ollut tv-shoppia tai jotain muuta ihan yhtä hauskaa. Maito hävisi parempiin suihin ja naisellinen röyhtäyskin taisi tulla. Mutta silti ei nukuttanut. Mentiin makaamaan alustalle, jossa juteltiin tovi jos toinenkin niitä näitä. Ja unihan siinä jutustelun lomassa tuli. Molemmille.

Taas pääsi tyttö herättämään isin makoisasta unesta. Ja jälleen kuulosti nälkä olevan. No toinen satsi maitoa ja vaipan vaihto. Siinä sitä juteltiin taas lattialla alustan päällä ja mietittiin, että miksi telkkarista ei tule mitään järkevää. Taidettiin sitten kattella joku DVD. Ja taas piti syödä. 

Isi katteli telkkaria ja tyttö söi ruokaa. Tyytyväinen ilme kasvoilla. Ruoan jälkeen oli hyvä puklata isin paita ja ottaa päikkärit. Jossakin vaiheessa sitten herättiin taas yhdessä. Sussu soitti ja ilmoitti lähtevänsä kotia kohti. Ja puhelun aikana tuli sitten taas itku. Ja isille aika tarmokas käsky, että vaippa pitää vaihtaa. No ei siinä, vaippa vaihdettiin. Ja taas oli mukavampi olla. Kohta kävikin jo ovi, kun Sussu ja Hilla tulivat kotia. Siitä olikin tytön hyvä hypätä äitinsä syliin sapuskalle.

Tuo sunnuntai oli hyvin opettavainen monella tapaa. Huomasin, että ajan kulku ei ole vakio. Joskus, silloin kun jutellaan tai nukutaan, aika kuluu siivillä. Toisinaan, silloin kun itketään ja kiukutellaan, aika jämähtää paikalleen. Kyllä se on ihan työn veroista tuo lapsen kanssa oleminen. Arvostus Sussua kohtaan nousi taas. 

Huomasin myös, miten tuo vauvan maailma koostuu pienistä hetkistä. Aamulla herätessä isin tai äitin “Hei!” saa hymyn kasvoille. Tai kun isin paidalle on puklattu sapuskaa ja taas hymyilyttää. Ja se tieto, että kohta vaihtuu vaippa ja itku on pyyhitty kasvoilta. Pieniä hetkiä, jolloin itku muuttuu hymyksi tai tyytyväiseksi ilmeeksi. Ja nuo hymyt ja ilmeet ovat elämää suurempia.

Neiti köllötteli tänään tuossa peitollaan. Telekkari sattu olemaan päällä ja siellä soitti Metallican karvaset äijät biisiä nimeltä Sad but true. Neitillä tuntu naurattavan mahottomasti moinen touhu ja kattoa killitti telekkaria tarkasti. Noh, Metallican jälkeen tuli sitten vuoroon joku poikabändi, kuka niiden nimiä nykyään nyt muistaa. Rinsessan mielestä se oli täyttä sontaa ja kauhea huuto kiiri pitkin Tuiraa. Että kunnon rokkimimmihän sieltä vissiin on kasvamassa!

Ensimmäiset sanat on loihettu lausumaan tänään. Ensimmäinen sana oli “gluu”. sen perään sanottiin, että “grii”. Vielä en ole saanut selville, mitä kieltä neiti puhui.. 

Tommin isyysloma on nyt lusittu eli töihin siitä hus! Meinashan tuota maanantaina aamulla vissiin vähän ryydyttää, kun kello soi. Rinsessa nimittäin päätti viiden aikaan nautittuaan varhaista aamiaista, ettei tässä nyt kannata ennään nukkumaan laittaa. Tommi seurusteli (käveli uraa olohuoneen lattiaan) sitten tyttärensä kanssa, kunnes rinsessa taintui kauneusunilleen. Noh, äitinsä on tunnetusti aamuvirkku.. 

Yöt ovat menneet kohtuu hyvin. Välillä valvoskellaan mutta pääsääntöisesti yöunille mennään kymmenen kieppeillä - no ennen puolta yötä nyt kumminki - ja yö menee 1-2 ruokailulla. Illat menee mahan kipristelyjen kanssa vaihtelevalla menestyksellä. Välillä huudetaan enemmän, välillä vähemmän. Riippuu siitä minkälaista kakkaa meillä tänään on tullu!

 Nyt kun Tommi on päivät Töissä töissä ja minä täällä Kotona töissä tuntuu, että päivä hujahtaa älyttömän nopeasti. On tullu kyllä huomattua, ettei kannata suunnitella etukäteen mitään. Jos kaavailee tekevänsä sitä, tätä ja tuota neitin päiväunien aikana, niin juuri sinä päivänä nukutaan päivällä puolen tunnin pätkissä. Päivät saa kyllä kulumaan näppärästi pyörittämällä kakkapoishoususta-mahatäyteen-tirsat -kuntopiiriä. Oon huomannu, että tytön saa tosi kätevästi hereille kaatamalla itelle kupin kahvia ja läväyttämällä Kalevan auki..

Vaikka tämä uusi elämä ja arjen pyörittäminen vaatiikin opettelua itse kultakin ja välillä tuntuu raskaalta, on jokaisessa päivässä niitä käsittämättömän onnen täyttämiä hetkiä. Niitä, kun aamulla menee hakemaan kakan ja puklun hajuisen tytön sängystä ja vastassa on hyväntuulinen ja hymyilevä rinsessa. Tai kun katsoo isän ja tytön höpöttelyä. Niitä hetkiä, jolloin miettii, että miten tämä kaikki onni on juuri minulla. 

Ai niin. Ristiäispäivä on päätetty, pappi buukattu ja kummit lupautuneet tehtäväänsä. Tyttö kastetaan siis Rovaniemellä, Ylikylässä 17.8. Mummo tekee lusikkaleipiä, nam! Oli muuten mukava kuulla, että Hilkka tekee kastemekon. Muistappa Hilkka jättää kunnon saumavarat, jos vaikka Ernoki haluaa sitä käyttää!