Minä ja sosiaaliset yhteisöt, osa 1

Mistähän sitä alkaisi? Sosiaaliset yhteisöt, ja nimen omaan vielä internetissä. Se alkoin joskus IRC-Gallerian aikaan. 2002 tai -03. Silloin sinne liityin, irkkaajana. Ja oliskos ollut -06 tai -07 kun sieltä poistuin, irkkaajana. En kokenut ko. palvelua mielekkääksi. Kanavat, joilla irkkasin, olivat täynnä tuttuja tai sellaisia, joiden ei tarvinnutkaan tietää mun ulkonäköä. Ja loppuen lopuksi itse IRC-Gallerian funktio muuttui. Eihän kyseessä ole enään galleria irkkaajista, vaan pelkästään galleria.

FaceBook

Naamakirja, feisbuuk. Mitä tästä nyt sanoisi. Tottahan minä tiesin, mikä palvelu on kyseessä. Se vain pysyi minulle kovin etäisenä. Ei minua kiinnostanut webin sosiaaliset yhteisöt. Nehän ovat samanlaisia kaikki. Tässä samassa kastissa ovat Twitterit, Flickrit, MySpacet, JuuTuubit ja muut. Paitsi että JuuTuubissahan minä olen. No joka tapauksessa, nämä yhteisöt ovat pääsääntöisesti täynnä kaikkea turhaa tauhkaa. Apple kutsuu niitä Widgeteiksi ja Microsoft Gadgeteiksi, FaceBookissa ne taitavat olla sovelluksia. Sovelluksia, jotka eivät sovellu mihinkään järkevään. Niiden funktio on se, että ne täyttävät jonkun tyhjiön jossakin. Ja sitäpaitti, sosiaaliset yhteisöt on teinikseille ja kansanedustajille.

Rakas vaimoni sitten liittyi FaceBookiin. Minun ensimmäinen lähempi kosketus kyseiseen palveluun. Ja ihan tuo toimivalta näytti. Itse toki vielä epäilin tämän palvelun tarkoitusta. Pian huomasin myös erään kaverini liittyneen FaceBookin kasvaviin joukkoihin. Pikkasen naureskelin hänelle tuosta asiasta. Samaisessa keskustelussa kaverin kanssa nousi esille eräs näkökulma, jota en ollut ajatellut ollenkaan.

Nykyaikana hyvin moni sovellus toimii selaimen päällä. Verkkokaupat, pankit, kalenterit ja sähköpostit on tavoitettavista laitteella, jossa on selain. Ja hyvin pitkälle nämä sovellukset ovat käyttöjärjestelmäriippumattomia. Pian selain on ainoa tarpeellinen sovellus, kun loput voidaan toteuttaa webin välityksellä. Kirjanpito, laskutus, tuotehallinnat, henkilöstöresurssien hallinta, toiminnanohjaus, dokumenttien luonti, kuvien muokkaus, you name it, we(b) can do it. Tässä tuleekin sitten se keskustelussa ilmennyt näkökulma. Tulevaisuuden sovelluskehittäjät ovat web-koodareita. Minä olen web-koodari. Niinpä minun tulee tietää, mitä asiakkaat (käyttäjät) odottavat web-sovelluksilta ja miten niiden tulee toimia. 

FaceBook on kohtalaisen suuri sosiaalinen yhteisö. Niinpä Facebook muokkaa ihmisten käsityksiä siitä, miten sovelluksen tulee käyttäytyä. Ei FaceBook ole ainoa, mutta edustaa mielestäni käyttöliittymätoteutuksellaan suurempaa ryhmää todella hyvin. Jos tarkastellaan pelkästään ulkoasua ja käyttöliittymää, niin todetaan sen FaceBookin kohdalla olevan yksinkertainen ja selkeä. Värimaailma on sininen ja ylhäällä tärkein valikko. Sivujen sisällä loput valikot ovat välilehtiä. Siirtyminen välilehdeltä toiselle osoitetaan latauspalkein, tosin näiden funktio on vain osoittaa toimintaa eikä sivunlatauksen astetta. Mutta yhtä kaikki, näitä käyttäjät odottavat nykyajan web-sovelluksilta.

Tämä on pääasiallisin (teko)syy miksi liityin FaceBookiin. On toinenkin, mutta se paljastettakoon tulevassa blogissa. Jos muistetaan.

Tänään oli minun ensimmäinen isänpäivä. Jostakin se on aloitettava. Minun isänpäivä alkoi oikeastaan jo eilen illalla, kun laitoin nukkumaan. Kävin muutaman tunnin kuvaamassa kameralla ja kotia tullessa olin aika poikki. Pihla oli jo nukkumassa ja itse taisin koirat käyttää ulkona ja painua pehkuihin. Kello oli jossakin kymmenen tietämissä, ihan varma tästä en ole.

Yö meni yhdellä heräämisellä. Nykyisin minä pomppaan ylös jos Pihla ätisee. Tahtoo olla, että isin tehtävä on kääntää tyttö takaisin selälleen ja laittaa tutti suuhun. No herääminen oli viiden kieppeillä, jolloin kääntö selälleen ja tutin laitto ei auttanut, vaan oli aika pitää ruokatauko. Eipä siinä, sapuskalle siis. Ruoka on onneksi vielä Sussun heiniä. Ja itseltä silmät kiinni.

Herääminen tapahtui yhdeksän aikaan. Siis hetkinen, tyttö päätti muistaa isiä isänpäivänä antamalla nukkua pitkään. Ihanaa. Eikä siinä vielä kaikki, Sussu toi kahvin sänkyyn. Ja Pihlan tekemien korttien kanssa. Yhdessä kortissa oli vesivärillä Pihlan kädet, toisessa jalat. Ja kun vielä tyttö itse hymyili Sussun kainalossa niin olipas mukava herätä.

Ei voi muuta sanoa, kuin että on se mukava tämän meidän tytön kanssa olla ja elellä. Ja vaikka tämä päivä on ollut nimellisesti isänpäivä niin kyllä se tuntuu aina hymyjen aikaan olevan joka päivä isin päivä.

Viskiä ystäväni, viskiä.

Menneellä viikolla minulla oli taasn merkkipäivä. Vuosi mittariin lisää. Juhlintaan, tai oikeammin sen puutteeseen, ei nyt mitään ihmeellistä tässä ole. Lähinnä ne lahjat. Tai nimenomaan se yksi lahja. Pullo viskiä nimittäin, Glenfiddich 12V. 

Viskeistähän voi olla montaa mieltä. Ja minä olen sitä mieltä, että on hyviä viskejä, on huonoja viskejä ja sitten niitä viskeiksi kutsuttavia Skotlannin ja Irlannin ulkopuolella valmistettuja viinoja. Minä en juurikaan arvosta amerikkalaisia yrityksiä luoda nautittavan makuista viskiä. Ainoa oikea viskiksi kutsuttava neste tulee saarivaltioiden pohjoisosasta ja sen naapurista.

‘Huonot viskit, mitäs ne sellaiset ovat?’ kuulen teidän kysyvän. Pääsääntöisesti halpoja, talousviskeiksi luokiteltavia juomia. Toki kalliimmissakin viskeissä on huonoja viskejä. Mutta nämä ovat makukysymyksiä. Huono on tässä tapauksessa luettava lievimmällä mahdollisella tavalla. Huonous ei kuitenkaan meinaa, etteivätkö nämä viskit sitten maistuisi minulle. Päin vastoin, muutaman kerran on käynyt niin, että huono viski on muuttunut hyväksi muutaman maistelukerran jälkeen. Ja tulee varmasti tapahtumaan vastaisuudesssakin.

Kun on juonut pidemmän aikaa talousviskejä, sitä tuppaa unohtamaan hyvän viskin maun. Talousviskit ovat noita halpoja, pääsääntöisesti muovipullossa olevia blended-viskejä. Nyt ei saa ymmärtää siten, että kaiki sekoiteviskit olisivat talousviskejä. Ei suinkaan. Tahtoo vain olla, että single malt -viskejä ei halpana saa. Itse ostan pullollisen viskiä silloin tällöin. Ja siitä tulee sitten siemailtua lasillinen tai kaksi silloin tällöin. Ja muutama edellinen pullo on ollut talousviskejä. Ei siinä, maultaan ihan hyviä. Ja ennemmin lasillinen viskiä kuin ilman.

Tosiaan sain lahjaksi kaverilta Glenfiddich-pullon. Glenfiddich on minulle merkkinä tuttu, onhan kyseessä ensimmäinen maistamani viski. Ikinä. Osaltaan tuon takia en varmaan ole ikinä osannut arvostaakaan Jack-poikaa kavereineen. Eilettäin sitten illasta, kun tyttö oli saatu nukkumaan, pullo avattiin. Plop. Jo tuttu tuoksu kertoi aineen olevan jotain muuta, kuin edellinen viskipulloni. Loraus lasiin ja tilkka vettä sekaan. Ensimmäinen siemaus olisi lennättänyt persauksilleen, jos en olisi jo istunut sohvalla. Se helppous. Tuntui kuin se pieni tilkka vain pyöri suussani. Ei terävää puraisua alussa, vain pehmeyttä.

Hyvissä viskeissä on yksi ongelma. Niitä pitäisi malttaa nauttia. Ja humaltuminen turmelee tuon makunautinnon. Toki lievä humaltuminen on osa tuota nautintoa, mutta se ei suinkaan ole päätarkoitus. Tämä on syy, miksi minä juon korkeintaan kaksi lasillista viskiä kerralla. Jokaisen hyvän viskin kohdalla tekisi mieli ottaa vielä se yksi lasillinen. Sitä vain haluaisi maistaa lisää. Mutta onneksi sitä voi maistaa taas seuraavalla kerralla, oli se kerta sitten tänään, huomenna tai vasta viikonloppuna. Tuosta pullosta on vielä paljon jäljellä.

Vaikka 5 kk tulee mittariin virallisesti vasta ensi viikolla, mitat käytiin ottamassa jo eilen. Pihla on viimeisen kuukauden aikana venähtänyt pituutta ihan kunnolla, melkein neljä senttiä (nyt 66,3 cm). Painoa oli 6890g. Ensi viikolla mennään hakemaan vielä rokotus, jota nyt ei vielä voitu laittaa. Samalla käydään lääkärin luona juttelemassa Pihlan syömisistä ja kakkaamisista.

Pihla on oppinut päristämään. Aamulla, heti kun silmät aukeaa, alkaa sängystä kuulumaan kauhea pärinä. Sylyki roiskuen neiti siellä pärrää. Toinen lemppari on pyöriä lattialla ympyrää ja pärisyttää samalla. Samalla tulee kätevästi kerättyä mukaan jokainen karva ja pölypallero.

Kuinka löysin vikaa kympistä

Yleisesti olen pitänyt Applen tuotteita hyvinä. Jopa keskimääräisesti parempana, kuin muita vastaavia PC-tuotteita. Tosin Intel-siirtymän aikana itse rauta ei kyllä ole merkittävästi parempaa, kuin muu PC-rauta. Mutta se ero on ollut sitten paketoinnissa. Applen tuotteet vain ovat olleet paremmin paketoituja. Tyylikkäämmät kotelot, viimeistellympi tuote.

Suurin syy, miksi olen pitänyt Applen tuotteita hyvinä, on ollut softa. Se vain toimii. Joku voisi pitää tätäkin väitettä Apple-fanboyn puheena mutta näin ei ole. En pidä itseäni Apple-fanina. Työkoneena tällä hetkellä on Ubuntu ja puhelimena Motorola. Löytyypä mäkistänikin Debian, vaikka vain virtuaalisena.

Ongelma ilmenee

Tuossa irkissä tuli puheeksi lanit. Taas vaihteeksi. Kun ainoa pelikykyinen koneeni on tämä iMac, niin alokasleirille tuli taas käyttöä. Boot Camp Assistant pyörimään ja XP asentumaan, ajattelin. No ei se ihan noin mennyt. Avustaja kertoi, että asenna kymppi uusiksi, jos haluat Boot Campia käyttää. Tilaa ei mukamas ole riittävästi. No eihän sitä ollutkaan kuin 180 Gigaa.

Tätä sitten mietin ja Google-sedän kanssa tutkin. Syy löytyi. HFS+ on niitä fiksuja tiedostojärjestelmiä jotka eivät hidastu tiedostojen pirstaloitumisen takia. HFS+ sisältää jopa tällaisen edistyksellisen toiminnon, joka eheyttää levyä lennossa. Tämä tosin toimii vain alle 20M tiedostokoolla. Levyni oli ehtinyt jossakin vaiheessa kohtuutäydeksi, joten osa tiedostoista sijaitsi levyn lopussa. Jostain kumman syystä Boot Camp Assistant ei osaa siirtää noita tiedostoja pois, vaan ehdottaa sitä uudelleenasennusta. Ja minä vain periaatteesta olen sitä mieltä, että jos ei ole tarve asentaa uusiksi niin miksi pitää asentaa. Paitsi jos haluttaa asentaa. Ja minua ei haluttanut.

Eheyttämistä. Macissa?

Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi eheyttäminen. Tiedättekö, se Windowsista tuttu toiminto. No Applen näkemys on, ettei hfs+ tarvitse eheytystä. No tottahan tuo jossain määrin on. OS X ei hidastu tai kärsi tiedostojen pirstaloitumisesta levylle samassa määrin, kuin esimerkiksi Windows XP. Ne kerrat, jolloin eheyttämistä tarvitsee, ovat harvassa. Tämän takia Applen koodipoikien (ja -tyttöjen) päätös on ollut se, ettei kymppi sisällä yhtään minkäänlaista eheytysohjelmaa. Siispä katseeni siirtyi 3rd party softien puoleen. Ja sieltä löytyikin monta. Mutta kun minua ei kiinnosta oikeasti maksaa rahaa sovelluksesta, jota minun ei pitäisi tarvita.

Päädyin kuitenkin lataamaan iDefragista demon, jolla tiirailin levyä. Thon levyn tiirailuun oli ilmainenkin sovellus, SVF (Show Volume Fragment), mutta halusin testata eheyttämistä. iDefrag näytti toimivan, mutta ongelmaksi nousi levyn lopussa olevat tiedostot, jotka olivat “lukittuja”, eli käyttöjärjestelmän käytössä. Ja tehokas eheytys vaatii sen, että taltio ei ole käytössä eheytyksen aikana. Ainoa tapa minulle oli käynnistys muulta medialta, tarkemmin sanottuna DVD:ltä. Yllättäen Applen install-DVD ei halunnut suorittaa iDefragia eikä mistään löytynyt sellaista sovellusta, jolla saisi tehtyä Leopardista boot-levyn. Tässä siis oltiin tilanteessa, josta ei ollut ulospääsyä. Minä halusin Boot Campin ja Boot Camp halusi uudelleenasennuksen.

Ratkaisu. Vihdoin.

Koska aikanaan minulta korkkasi TM-levy ja olin jo pidempään suunnitellut uuden hankkimista, päädyin hankkimaan Terasen usb-levyn. Carbon Copy Clonerilla sitten tein tiedostoista kopiot ulkoiselle. 280 Gigaa ja taisi olla 4 tuntia 15 minuuttia myöhemmin käynnistin mäkin ulkoiselta levyltä. Sisäisen levyn alustus (ei välttämätön) ja CCC jyräämään tiedostoja takaisin. Siirto oli jostain kumman syystä nopeampi, vieden “vain” 4 tuntia, mutta itse olin siirron valmistuttua jo unten mailla. Aamusta kone uusiksi käyntiin ja kaikki tuntui pelaavan. Ja Boot Camp odottaa Windowsia.

Loppusanat

Kaikkinensa kolme tai neljä päivää vaati tämä pieni Windowsin asennus iMaciin. Ja ihan puhtaasti sen takia, ettei Applen koodarit olleet varautuneet siihen, että joku yrittää asentaa Boot Campia vasta myöhemmässä vaiheessa. Ongelman ratkaisu on mielestäni väärä suhteessa siihen, millaisena olen tottunut Applen tuotteet näkemään. Ei käyttäjän pitäisi tarvita CCC:n tai iDefragin tapaisia kolmannen osapuolen sovelluksia tai uudelleenasennusta jos Boot Camp ei suostu osioimaan levyä. Tällaisissa tapauksissa Boot Camp avustaja voisi ystävällisesti kertoa, että kone on käynnistettävä uudelleen, jotta levy voidaan optimoida Boot Campia varten. Joissakin tapauksissa uudelleenasennus ei ole vaihtoehto. Hyvin mielelläni minäkin olisin antanut iMacin optimoida levyä vaikka koko yön. Mutta ei, tällaista vaihtoehtoa Applen listassa ei ole.