Vuosikatsaus 2013

Uusi vuosi pääsi alkamaan joten ajattelin kirjoitella hieman itselleni muistiin mitä sitä on tullut tehtyä. Tämä on hieman tajunnavirtaa ja jäsentelemätöntä, enkä edes ajattele että kukaan muu tätä jaksaisi loppuun asti lukea.

Ammatillinen muutos

Työ

Työtä pitää katsella ehkäpä hieman pitemmältä ajalta. Ja tätä olen pohtinut monelta kantiltakin. Mutta palataan vuoteen 2012 ja alkukesään. Silloinen työnantajani, Avalon, päätti ulkoistaa frontti-puolen kokonaan joten jäin työttömäksi silloin. Mikä nyt ajateltuna ei ollut niin paha juttu kuin miltä se silloin tuntui. Itseasiassa kyseiseen aikaan olin jo miettinyt työpaikan vaihtoa. Sinänsä työttömyys sattui pahaan aikaan, koska tarjolla ei kesää vasten ollut mitään työtä.

Syksy 2012 oli minulle työn kannalta henkisesti rankka. Pienessä määrin virittelin jo omaa yritystä pystyyn. Eivätkä paikat joista töitä hain pystyneet tarjoamaan työtä. Lopulta joulukuussa tärppäsi ja pääsin hieman hengähtämään henkisesti. Työn aloitin helmikuussa 2013 ja pääsin tutustumaan startup-henkeen LumoLinkissä. Kontrasti aikaisempaan työhön oli samalla valtava ja mitätön. Työ oli samaa kuin aikaisemminkin mutta tietyllä tapaa paljon vapauttavampaa. Vastuuta oli enemmän mutta samalla myös vapauksia. Valitettavasti tämä työ päättyi syksyyn 2013. Mutta kokemus oli valtavan vapauttava.

Syksyllä olin henkisesti paljon paremmassa kuosissa kuin vuotta aikaisemmin, joten saman tien tartuin uusiin haasteisiin ja työttömyysjaksoni pituus oli vain yksi kuukausi. Ja uutena työnantajana oli/on Symbio Finland.

Ilman LumoLinkin reissua en todennäköisesti olisi nykyisessä työssäni. En ikinä olisi osannut kuvitella, että missä kaikkealla webbiä ja front end koodausta voi tehdä.

Frontend Friday

Frontend Friday oli minulle tietyntyyppinen koe. Tämä itseasiassa syntyi kun työni Avalonissa loppui. Jo aikaisemmin keväällä (2012) olin pyöritellyt tällaista tapaamista mielessä mutta tietyllä tapaa olin urautunut enkä vain saanut aikaiseksi ottaa askelta mihinkään suuntaan. Työttömyyden aikana stressi purkautui ja minun oli oikeastaan pakko ottaa itseäni niskasta kiinni ja alkaa tehdä jotain asioiden eteen.

Ensimmäinen Frontend Friday -tapaaminen oli marraskuussa 2012. Sen jälkeen olen pyrkinyt järjestämään jossain määrin säännöllisesti tapaamisia. Ja samalla linjalla olisi tarkoitus jatkaa.

Samalla nimellä aloin tekemään myös podcastia. Jollain ilveellä sain huijattua Ollin mukaan. Ja hauskaa on ollut, ainakin minulla. Olli saa puhua omasta puolestaan itse. Palautetta on saatu muualta ja se on ollut hämmentävän positiivista. Ja ilmeisesti meillä on kaikkinensa 20-30 välillä kuuntelijoita. Mikäli statistiikkaan on uskominen. Tiedä sitten montako aktiivista noista on.

Kaikenkaikkiaan Frontend Friday on rikastuttanut omaa ammatillista elämää monella eri tavalla. Tapaamisten myötä olen tutustunut uusiin ihmisiin, joista osan kanssa olen päässyt jollakin tapaa tekemään työtäkin yhdessä. Lisäksi podcastin myötä oma pidempiaikainen haave tuli toteutettua. Päästä tallentelemaan omia lätinöitä ja jakaa niitä muille.

Oma elämä

Perhe

Oman elämän muutokset ovat tässä puolentoista vuoden aikana olleet ihan yhtä suuria. Kesällä 2012 meille tuli toinen tyttö asumaan. Tätä ajatellen työttömyysjaksoni osui oikein nappiin. Pääsin viettämään todella paljon aikaa tuoreen vauvan ja koko perheen kanssa yhdessä.

Viimeisin työttömyyteni (tai tieto siitä) nopeutti vaimon töihinmenoa, joten kuluneen syksyn aikana olemme opetelleet erilaista arjen pyörittämistä. Kahden pienen lapsen ja kahden eri aikaan töissä käyvän (virka-aikatyö ja vuorotyö) aikuisen liikkumiset vaativat vieläkin hieman sumplimista.

Taloremontti

Taloa olemme saaneet pikkuhiljaa vietyä eteenpäin. Viimeisimpänä on pikkuvessan käyttöönotto. Käytännössä listoja ja kynnystä lukuunottamatta valmis vessa. Hieman pitkä projektihan tuo on ollut ja lähinnä taloudellinen tilanne on ollut rajoittavana tekijänä.

Joulun aikaan vaimo sai hankittua minulle höyläpenkin, joka lienee vihjeenä keskeneräisten puutyöprojektien kanssa. Eli varmaankin pitäisi saada se pukuhuoneen penkki viimeinkin liimattua kasaan.

Sisällönhallintajärjestelmien monitoimityökalu

Viimeisen vuoden aikana on omassa työelämässä tapahtunut paljon. Olen päässyt käyttämään monipuolisesti erilaisia sisällönhallintajärjestelmiä erilaisissa projekteissa. Olen jo aikaisemmin maininnut kuinka minun alustani on Modx ja miten paljon pidän siitä. Mutta vasta viimeaikoina olen tosissani päässyt tutustumaan alustojen välisiin eroihin.

TL;DR

Minua on jo pidemmän aikaa ärsyttänyt tapa myydä palveluita joita asiakas ei tarvitse. Sisällönhallintajärjestelmien kohdalla tuntuu valitettavasti olevan trendi, että tarjotaan parhaimmaksi sitä alustaa josta itse tykätään eikä sitä, joka soveltuisi parhaiten tehtäväänsä. Ammattitaitoa on osata tarjota asiakkaalle niitä asioita, jota asiakas tarvitsee. Vaikka ne eivät olisikaan itselle mieluisia tai riittävän tuottavia.

Pureudutaan asiakkaan ongelmaan ja tarjotaan oikea alusta eikä hypätä suoraan tuttuun ratkaisuun.

Alustakirjo on vahvuus

Viimeaikoina useasta eri lähteestä Suomessakin on saatu kuulla WordPressin noususta. WordPress asettaa standardin sisällönhallintajärjestelmälle ja asiakkaat haluavat käyttää sitä. Tietyntyyppisen työtavan omaksuneena minun oli hankala tätä ymmärtää, koska WP tuntui hyvin “roskaiselta” käyttää. Roskaisuudella tarkoitan ulkoasun rakentamista tyhjästä. Nykyisellään olen oppinut sietämään WordPressia vaikka alusta ei olekaan minun suosikkini.

WordPressin rinnalla käytössäni on ollut myös Drupal, tuo kaikkien webbidevaajien “taivas” (lue sarkastisesti). Ei ole mitään, mitä Drupalilla ei voisi tehdä. Drupal on avointen sisällönhallintajärjestelmien jesse-teippi ja jekkulanka. Ja tässä onkin mielestäni Drupalin ongelma, se on uskomattoman kankea alusta mihinkään nopeaan kehitykseen. Mutta toisaalta pidemmissä projekteissa tämä ei ole ongelma, koska alusta on vakaa. Ehkä tuo kankeus johtuu valtavan jyrkästä oppimiskäyrästä. Jälleen kerran, olen oppinut elämään Drupalin omituisuuksien kanssa.

DjangoCMS on tuoreimpana järjestelmänä tullut omaan repertuaariin. Selkeimpänä erona muihin on Python-pohjaisuus mutta tuolla ei varsinaisesti ole merkitystä. DjangoCMS:n heikkous on tällä hetkellä hyvin rajattu laajennosten määrä, korkeintaan muutama kymmenen käyttökelpoista liitännäistä. Tällä hetkellä kuitenkin Python-osaamista löytyy työkavereilta joten liitännäisten vähyys ei ole ongelma.

Modx on ennestään tuttu järjestelmä. Tarjosin sitä omassa firmassa asiakkaille ja oman sivustoni lisäksi pari harrasteprojektia pyörivät sen päällä. Olen tietyllä tapaa puolueellinen Modx:n suhteen, koska se oli ensimmäinen CMS jota käytin aloituskynnyksen yli. Mutta siinä on kyllä edelleen mielestäni yksi parhaista tarjolla olevista sivupohjajärjestelmistä. Lisäksi koen sen olevan lähes perusasennuksessa (muutama liitännäinen) yksi notkeimmista järjestelmistä kokoisekseen. Kuten sanoin, olen puolueellinen koska pidän Modx:stä.

Edellä mainittujen lisäksi olen ehtinyt perehtymään Joomlan toimintaan. Myös GitHubissa käytössä oleva Jekyll ja sen toimintaperiaatteet ovat tuttuja. Aiempaa kokemusta on lisäksi muista kaupallisista, suljetuista järjestelmistä. Eikä täysin räätälöidyin sivuston valmistaminenkaan tuntematonta ole.

Yksi alusta kaikkeen tarpeeseen?

Nykyisellään oma työnkuvani pitää sisällään sivustojen toteutuksen ja teknisten määritysten teon lisäksi asiakaskontaktoinnin. Niinpä minun tulee osata puhua asiakkaan kanssa samaa kieltä ja hakea sitä kautta pohjatiedot jotta lopullinen sivusto vastaa haluttua. Useimmiten asiakkaalla on selkeä kuva mitä halutaan ja jopa mahdollisesti toive järjestelmästä. Toive yleensä on (valitettavasti) WordPress, koska se tuntuu olevan yleisimmin esillä.

Nykyisin WordPress mielletään sisällönhallintajärjestelmine Leathermaniksi. Valitettavasti näin ei kuitenkaan ole. Tiedän että WordPress-gurut suuttuvat tässä vaiheessa mutta minun mielestä kyseinen alusta on edelleen erittäin hyvä blogialusta. Tiedän, WordPressiin löytyy liitännäistä ja laajennosta enemmän kuin tarpeeksi. Mutta sivusto rakennetaan kuitenkin vahvasti postien varaan. Niinpä se mielestäni soveltuu parhaiten tuontyyppistä sisältöä olevalle sivustolle. Suuri staattista sisältöä omaava sivusto tuottaa tuskaa. Lisäksi vaihtoehtoiset järjestelmät tarjoavat yhtälailla laajennoksia vaikkakin laajuus vaihtelee.

Tarkoitukseni ei ole kuitenkaan hyökätä WordPressiä vastaan. Ongelma tulee esille aina, kun tarjolla on vain yksi alusta. Oli kyseessä sitten suljettuun tai avoimeen lähdekoodiin pohjautuva järjestelmä. Yksi alusta ei tarjoa ratkaisua kaikkiin ongelmiin. Siksipä minun työni ei ole rakentaa sivustoja WordPressin päälle vaan toteuttaa sivustot teknisesti parhaimmin tilanteeseen sopivalla alustalla. Joskus se on WordPress, joskus täysin räätälöity alusta. Ja ratkaisu on tähän mennessä aina löytynyt.

Pohjatietojen selvittämisen tärkeys

Kaupallisesti ajateltuna yhden järjestelmän tarjoaminen ja sen räätälöinti mahdollistaisivat asiakkaan sitouttamisen. Räätälöinti kun yleensä pystytään tarjoamaan paljon paremmalla katteella. Lisäksi tietyn räätälöintimäärän jälkeen asiakkaan on hyvin vaikea siirtää kehitystä kenellekään toiselle. Tämä korostuu erityisesti suljetuissa, SAAS-tyyppisissä järjestelmissä joissa ulkoisen toimijan tuominen kehitykseen on mahdotonta. En sinänsä ole räätälöintiä tai SAAS-pohjaisia palveluja vastaan mutta järjestelmän valinta tulisi tehdä työn ja asiakkaan vaatimusten pohjalta.

Jotta asiakkaan toiveet ja vaatimukset voidaan täyttää on sivuston (tai palvelun) pohjatiedot oltava kunnossa ja tiedossa. Ei puuseppäkään pysty rakentamaan keittiötä tietämättä tarkkoja mittoja ja asiakkaan toiveita. Myös sisällönhallintajärjestelmän uusimista kannattaa harkita tarkkaan. Joissakin tapauksissa saattaa olla järkevää pelkkä järjestelmän päivitys. Vaikka kyseessä olisikin järjestelmä, joka ei ole se oma lemppari.

Lopputulos ratkaisee

Useimmiten lopputulos on se, joka ratkaisee miten hyvin projekti onnistui. Kuitenkin matka vaikuttaa vahvasti lopputulokseen. Jos asiakkaalle tulee kuva, että hänen antamien tietojen pohjalta on tehty parhaan mahdollisen ratkaisun kautta toimiva sivusto, ollaan onnistuttu projektissa.

Samaan lopputulokseen on olemassa monta mukavaa vaihtoehtoa. Vastaavasti metsään voidaan mennä ihan varmasti yhtä monta kertaa. Tarjolla oleva alustakirjo saattaa sokeuttaa tarjoamaan “teknistä salaattia” erilaisten mahdollisuuksien muodossa vaikka pitäisi pystyä tarjoamaan vain riittävää pakettia. Neljän sivun kokonaisuuteen tiedän Modx:n ja Drupalin olevan liian isoja. Jopa WordPress on liian raskas alusta tuollaiseen. Ehkä staattinen sivusto Jekyllin avulla paketoituna olisikin paras ratkaisu niin asiakkaalle kuin tekijällekin?

Jälkiasenteista mukavuutta

Responsive Web Desing on uusin trendi websuunnittelussa. Voiko mukautuvuuden saada vanhaan sivuun? Responsive Retrofitting tuo RWD:n edut vanhaan sivustoon.

Kirjoitin aiheesta postin LumoLinkin sivuille, käy lukemassa se kokonaisuudessaan siellä.

Nexus 7 unboxed

Ostin elämäni ensimmäisen Android-laitteen. Ja tabletin. Eli kotiin tuli Nexus 7. Päätös ei ollut pikainen, sillä harkitsin laitteen ostoa parisen kuukautta. Viimein palaset loksahtivat kohdalleen ja pikainen visiitti kivijalkamyymälässä laitetta testaten vakuuttivat minut. Lähdin liikkeestä Nexus 7 kainalossa.

Laaduntuntua edullisesti

Ulkoisesti laite on hyvinkin miellyttävän näköinen. Fyysiset napit sijaitsevat sivussa, joten naamapuolelta ainoa indikaattori laitteen “oikeasta” asennosta on kamera. Käteen Nexus 7 tuntuu jämäkältä ja laadukkaalta. Mitään ylimääräisiä nitinöitä ei kuulu ja painoa on sen verran että laatuvaikutelma korostuu. Fyysisen kotinapin puuttuminen näin iOS-käyttäjän näkökulmasta hieman vieroksuttaa mutta pikkuhiljaa tuohon on tottunut.

Applen iPadiin verrattuna Nexus 7 ei fyysisesti häviä muussa, kuin nappien sijoittelun ergonomiassa. Laitteen ollessa pystyasennossa virta- ja äänenvoimakkuusnapit löytyvät oikealta ylhäältä laitteen sivusta. Sijainti on muuten hyvä mutta laitteen muodosta johtuen napit osoittavat hieman takaviistoon eivätkä sivulle, joten niihin on hankala osua. Lisäksi tunnon puolesta ne ovat samanlaisia, joten useampaan otteeseen on tullut sammuteltua (unitilaan) laitetta kun on ääntä ollut tarkoitus muuttaa.

Vaniljan makuinen käyttöjärjestelmä

Olen usealta taholta kaveripiiristä kuullut moitteita Android-käyttöjärjestelmistä. Pohjaltaan tuo on kuuleman mukaan hyvä mutta laitevalmistajat räätälöivät ulkoasua ja kokemusta miten haluavat. Kyseessä on tuttu ilmiö Windows-maailmasta. Siksipä aloitin matkan anteromaailmaan hieman varauksin. Mutta yllätys oli positiivinen. Käyttis vain toimii.

Nexuksen mukana tuli Android 4.2.1, joka päivittyi jo saman illan aikana uudempaan 4.2.2-versioon. Google puhuu Jelly Bean -koodinimestä. Kyseinen käyttöjärjestelmä on Android puhtaimmillaan, ilman mitään kolmansien räätälöintejä. Ja mikä parasta, Nexus 7 tukee useampaa käyttöprofiilia eli vaimon kanssa voidaan jakaa sama laite eri sovelluksin.

Koska laitteessa ei ole fyysistä kotinappia on se toteutettu digitaalisesti. Niinpä tuo nappirivi on jokaisen sovelluksen kanssa aina samassa paikassa, vaakassa ja pystyssä. Nimittäin alhaalla. Sormimuistin kannalta tuo paikka on hyvä mutta tyttären “sinnepäin”-kosketus osuu välillä johonkin nappiin ja sitten ollaan taas eri paikassa kuin sovelluksessa. Eli hieman olisi tuossa fiksattavaa.

Google Play ja runsauden pula

Google Play tarjoaa todella laajan valikoiman eri sovelluksia. Jopa häkellyttävän laajan valikoiman. Niinpä oikean tai parhaan sovelluksen valinta on haastavaa. Mutta haastavaa se on Applen App Storessakin. Google Play:n eduksi täytyy todeta, että haku pelaa oikein hyvin.

Sovellusekosysteemin vaihto puhuttaa teknologiapiireissä tuon tuostakin. Aina puhutaan investoinneista ekosysteemiin ja kynnyksestä hypätä uuteen. Tämän laitteen kohdalla en vielä moista havainnut. Suurin osa omassa käytössä tärkeistä sovelluksista löytyy muodossa tai toisessa. 1Password, Pinterest, Twitter, Skype, FlipBoard, DropBox, Evernote ja Wunderlist löytyvät kaikki Google Play:sta. Toki siellä oli Facebookkin mutta omasta valinnasta johtuen en sitä asentanut. Puhelimesta se löytyy.

Käytännön tasolla voitanee sanoa, että ekosysteemin vaihto ei ole ongelma jos parikymmentä käytetyintä sovellusta löytyy joko suoraan tai toisen valmistajan tekemänä. Omalla kohdalla ainoa sovellus, jota en löytänyt oli DropBox-tuella varustettu Markdown-editori. Ei sinänsä ongelma mutta harmittaa.

Yhteenveto ja pikainen nörtteily

Nexus 7 on tässä parin viikon aikana yllättänyt minut positiivisesti. Kyseessä on viimeistelty laite pienine omalaatuisine vivahteineen. Ei missään nimessä kopio vaan jossain määrin jopa lippulaiva. Kun oman ajatusmallin sain sovitettua android-maailmaan ei käytön suhteen ole ongelmia ollut. Voin suositella vaikka omille vanhemmille.

Ja se nörttiosio. Lyhyen yhteiselon aikana laite on rootattu ja kustomoituja rommejakin on käytetty. Jos edellä oleva lause ei sano yhtään mitään niin ei se mitään. Se lähinnä tarkoittaa sitä että erilaisia epävirallisia virittelyjä on käytetty. Raudan ja softan yhteislaadusta kertoo se, että omat testit eivät osoittaneet custom-ROMmien tuovan nopeutta tai mitään muutakaan lisää laitteeseen. Toki eri launcherit (“kotinäytöt”) olivat mahdollisia mutta ei tuossa vakiossakaan mitään vikaa ole.

Että näillä mennään, mitä on saatu. Ja ihan hyvältä näyttää.

Pikatesti: Raspberry Pi ja XBMC

Edellisellä kerralla testissä oli Point Of View:n HDMI SmartTV androidtikku. Tällä kertaa tiukkaakin tiukempaan testiin saatiin Raspberry Pi. Pyrin tarkastelemaan vattupiirakkaa samalta kantilta kuin android-laitettakin. Laite on lainassa työkaverilta joten kyseessä on samalla tapaa pikatesti, kuin tuo SmartTV-pulikan kohdalla.

Odottavin mielin kannoin laitteen kotia. Teknisesti puhutaan tehottomammasta laitteesta, kuin POV:n laite oli. Kuitenkin laitteen ympärille on kehkeytynyt kohtalaisen aktiivinen yhteisö, josta löytyy osaamista ja apua mikäli ongelmia ilmenee.

Mikä on Raspberry Pi?

Raspberry Pi on edullinen (35$, Model B), noin pelikorttipakan kokoinen yhden piirilevyn tietokone. Alunperin rauta suunniteltiin opetuskäyttöön alustaksi, jolla pääsee opettelemaan mm. ohjelmointia. Laitteen rauta kuitenkin oli sen verran houkuttelevaa, että kysyntä ylitti tarjonnan. Nyt Raspberry Pi (RasPi) on käynyt sukelluksissa, korkealla ilmassa ja useassa eri maanosassa toimien mediaPC:nä, palomuurina, verkkolevynä, arcade-pelikonsolina, kotiautomaatiolaitteena, robottien ohjaukseen jne. Varmaan saatte käsityksen laitteen laajasta käyttötarkoituksesta.

Suoraan paketista nostettaessa tarjolla ei ole mitään. Tai oikeastaan vain RasPi. Jotta tuolla koneella tekee yhtään mitään täytyy siihen liittää näyttö, näppäimistö, virtalähde ja SD-kortti. Ja tuolle SD-kortille on asennettava käyttöjärjestelmä. Raudan puolesta tekniset tiedot ovat kohtalaiset. Muistia on tarjolla 512MB (Model B) tai 256MB (Model A), 700 MHz nopeudella toimiva ARM11-prosessori, Blu-Ray -purkuun pystyvä videoprosessori ja yksi USB-portti (Model A) tai kaksi USB-porttia ja verkkoportti (Model B). Lisäksi molemmissa malleissa on HDMI ja RCA videoulostulona sekä audioulostulo.

Mediakonetta kasaamaan

Kun vihdoin ja viimein sain raavittua kasaan tarvittavat lisälaitteet (HDMI-piuha, SD-kortti, microUSB-USB -piuha) pääsin kokeilemaan RasPia. Tai oikeastaan tutustumaan tarjolla oleviin XBMC-jakeluihin. Onneksi RasPin wikissä on oikein kattava lista tarjolla olevista jakeluista. Silmääni tarttuivat Xbian, OpenElec ja RaspBMC. Jokaista päätin kokeilla joten aikaa tähän kului jonkin verran.

Xbian

Xbian oli ensimmäinen, jota lähdin kokeilemaan. Miehelle epätyypilliseen tapaan luin ensin ohjeet, jonka jälkeen tiesin miten Mäkissä asennetaan Xbian SD-kortille. Ohjeet veivät minut XBMCHubin sivuille, josta ladattiin graafinen apuohjelma. Tämän jälkeen homma tapahtui lähes nappia painamalla. Varttituntia myöhemmin Xbian oli käynnissä. Käynnistelyiden jälkeen vastassa oli XBMC:n tuttu käyttöliittymä. Kaikki tuntui pelaavan ok, joten pienen Youtube-videotestailun jälkeen oli aika testata seuraavaa vaihtoehtoa.

OpenElec

OpenElecin asennus oli vaativampi urakka. Ohjeet löytyivät OpenElecin wikistä, joten lontoonmurretta tulkkaamalla ja ohjeita noudattamalla hommasta selviää. Itselle sinänsä tuttua hommaa mutta asettaa tietyn kynnyksen kokemattomammalle. Aikaa taisi kulua taasen se varttitunti ja XBMC:n tuttu ympäristö pyöri taas. Youtube-testin siivittämänä totesin, että kaikki pelaa. Ehkä jopa hieman jouhevammin kuin Xbian.

RaspBMC

Viimeisenä listalla oli RaspBMC, jonka ennen asennusta olin ajatellut jo säilyttäväni pidemmässä testissä. Asennus tapahtui samalla ohjelmalla kuin Xbian, joten homma oli helppoa. Kahdesta edellisestä poiketen RaspBMC:n oletusasennus asensi SD-kortille vain netinstall-levykuvan ja loppuasennus tapahtui RasPissa. Näin ollen nettikaapelin tuli olla paikallaan ennen käynnistystä. Käynnistyksen jälkeen televsiossa tervehti asennusohjelma, joka kehoitti ottamaan kupin kahvia. Niinpä tein kuten kehoitettiin ja parin kupin jälkeen vastassa oli XBMC. Eli parisenkymmentä minuuttia meni asennuksessa yhteensä. Youtube-testiä ja silleen eikä varsinaisia ongelmia ilmennyt.

XBMC:n käyttö Raspberry Pi:lla

XBMC:n käyttö ei varsinaisesti eronnut eri jakeluiden välillä joten käyn sen läpi yhdessä köntissä. RasPi on hieman tehoton pyörittämään XBMC:n graafista käyttöliittymä. Vai olisiko toisinpäin, XBMC:n käyttöliittymä on raskas RasPille. Joka tapauksessa tämä aiheutti pienoisia tahmaamisia ja hidasteluita mutta ei mielestäni mitenkään pahasti. Parasta koko käyttökokemuksessa oli RasPin tarjoama CEC-tuki. Mikäli televisiossa on CEC-tuki, pystyi XBMC:tä ohjaamaan suoraan television kaukosäätimellä. Omassa Panasonicissa tuo VieraConnect-nimellä kulkeva ominaisuus oli joten tuttu kaukosäädin oli käytössä. Sama ominaisuus taitaa olla käytännössä kaikissa älytelevisioiksi kutsutuissa laitteissa eri nimillä.

Pienten säätöjen kautta sain XBMC:n tunnistamaan minun mediajaot, joten pääsin testailemaan videon toistamista. Varsinaista HD-materiaalia minulla ei varsinaisesti ollut joten toisto tapahtui pääsääntöisesti erilaisten lastensarjojen ja -elokuvien kanssa. Olin onneksi aikanaan ripannut dvd-levyjä mp4- ja matroska-muotoon, joten pääsin hyödyntämään kuin vahingossa RasPin omaa h.264-tukea. Testeissä en huomannut minkäänlaista ongelmaa kuvan laadussa. Videot pyörivät ja tekstitykset pelasivat.

XBMC:n tarjoama PVR-tuki oli toinen kiinnostuksen kohde testeissä. Yllättäen RasPilla on mahdollista purkaa mpeg2-striimiäkin mutta valitettavasti tuohon joutuu ostamaan lisenssin. Lisenssillä on hintaa 2,80 €, joten hinnan kiroissa tuo ei ole. Toimitusaika on pari vuorokautta mutta itse lisenssin hankkimisprosessi vaatii hieman osaamista. Koska kyseessä on lainalaite ja lisenssi on käsittääkseni laitekohtainen en tuota lähtenyt hankkimaan. Kokeilin kuitenkin asentaa VDR-VNSI -laajennoksen (PVR frontend VDR-softalle), joka meinikin kivuttomasti sisälle. Lisäksi kaikki tallenteet listautuivat ja EPG latautui ok. Toistoa yritettäessä vain ääni kuului, mikä olikin odotettavaa. Televisiokanavat kun ovat HD-laatua lukuunottamatta mpeg2-koodattuja.

RaspBMC:ssä tuli mukana XBMC:stä käsin käytettävä sovellus, jolla pystyi ylikellottamaan laitetta. Tuota kun hieman katselin ja nostin kellotaajuutta hieman sain XBMC:n toimimaan aavistuksen sujuvammin. Nykyisellään kellotaajuus taitaa olla 900 MHz, ja koko paketti tuntuu vakaalta. Eli sinänsä mukava bonus oli tuo.

Yhteenveto ja loppusanat

Raspberry Pi:n vertaaminen Point Of View:n HDMI SmartTV -palikkaan on kuin vertaisi raakaa jauhelihaa valmiiksi kypsennettyyn pihviin. Valitettavaa on kuitenkin se, että tässä tapauksessa raaka jauheliha voittaa kypsän pihvin kun kyse on mediapc-toiminnallisuuksista. Lähtökohdat laitteilla ovat puhtaasti erilaiset mutta siinä missä RasPin viimeistelemättömyys on ominaisuus on se POV:n laitteessa haitta ja puute.

Puhdas rauta RasPissa tarjoaa hauskan lähtökohdan säätää ja virittää omaa mediapc:tä. Tietyt toiminnalliset puutteet eivät nouse kynnyskysymyksiksi koska laite XBMC-käytössä vastaa odotuksiin tai jopa ylittää ne. Toki odottelua on jonkin verran eikä kaikki toimi ihan niin sulavasti mutta eipä tuossa omassakaan älytöllössä nyt niin kauhean sulavaa niiden appsien käyttö ole.

Ihan tietokoneummikolle laitetta ei ole tarkoitettu. Tai oikeastaan on. Mutta varsinaista budjettikonetta tuosta kaikkien lisähankintojen jälkeen ei saa. 35$ hinta pelkästä raudasta on kohtuullinen mutta jotta WAF-arvo saataisiin nostettua tulee tuolle laitteelle hankkia kotelo, siisti sellainen. Lisäksi hankintalistalla ovat virtalähde, HDMI-välikaapeli ja SD-kortti. Pahimmassa tapauksessa vielä SD-kortinlukija koneeseen. Eli karkealla arviolla laitteesta voisi saada hyvän kokonaisuuden noin 60-100€ investoinnilla.

Kaikenkaikkiaan Raspberry Pi on oikeasti mielenkiintoinen ja monipuolinen laite. Todennäköisesti tulen hankkimaan itselleni ainakin yhden. Toivon mukaan saan XBMC:n PVR frontendin pelaamaan riittävän hyvin, jotta voin heittää oman palvelimeni työhuoneen viileyteen.