Pohdintoja Frontend Fridayn tekemisestä

Vähän reilu kolme vuotta sitten (24.3.2013) interwebissä julkaistiin ensimmäinen jakso Frontend Fridayta. Alkuperäisenä ajatuksena oli tehdä suomenkielistä webbiaiheista sisältöä audiomuodossa. Yksin muille höpöttäminen ei ole ainakaan pidemmän päälle minulle antoisaa joten kaveriksi sain “huijattua” Ollin. Alussa rinnalla oli myös webbitapaaminen Oulussa mutta osanottajapuute (ja markkinoinnin olemattomuus) pudottivat tapaamisen pois kuvioista aika nopeasti. Mutta podcast jäi elämään.

Kolmen vuoden aikana on julkaistu 19 jaksoa. Aiheet ovat liikkuneet webbityökalujen ja -teknologioiden ympärillä vaihtelevasti. Välillä aiheessa pysyttiin välillä ei, osasyynä lienee sekä minun että Ollin tapa ajautua aiheen viereen. Mutta kaikki tämä on osa oppimisprosessia.

Nyt kolme vuotta myöhemmin ja yli puoli vuotta viimeisimmästä jaksosta aloin miettiä perimmäistä syytä tehdä podcastia. Tai oikeastaan pohdinta alkoi jo vuodenvaihteen tienoilla mutta muu elämä oli korkeammalla prioriteetilla. Mutta aikaa pohdintaan tai tekemiseen ei ole, jollei sitä järjestä. Ja nyt, lyhyt Twitter-keskustelu Antti Mattilan kanssa toi tarpeen järjestää aikaa.

Tarve sanana kuvaa aika hyvin alkuperäistä syytä tehdä podcastia. Vuonna 2013 kohtalaisesti tarjolla erilaisia webb-aiheisia podcasteja. Itse en kuitenkaan kokenut “kuuluvani” tuohon maailmaan. Kieli oli osasyynä tähän kuulumattomuuden tunteeseen. Ja suomeksi web-podcasteja ei ollut. Lisäksi koin tuolloin olevani hieman pysähtyneessä ammatillisen kehityksen vaiheessa. Joten tarve tehdä jotain oli vahva eikä web-aiheisen suomenkielisen podcastin tekeminen ollut huono vaihtoehto. Minulle podcastin tekeminen tyydytti tuon tarpeen.

Palataan vuoteen 2016 ja tarpeeseen, kysymykseen “miksi”. Miksi teen podcastia? Syynä ei ole suomenkielisen webbipodcastin puuttuminen. Esimerkiksi Tyyppimuunnos astuu tälle tontille aika hyvin ja jopa teknisesti laadukkaammin kuin mitä Frontend Friday on tähän mennessä ollut. Syynä ei myöskään ole oman ammatillisen kehittymisen edistäminen. Projektit töissä pitävät kiireisenä näiltä osin. Minulla ei ole ollut tarvetta tehdä uutta jaksoa samaan tapaan kuin aikaisemmin.

Ehkä tämän pohdinnan tarkoitus ei ole löytää uutta tarvetta. Ehkä minulla on tarve kertoa miksi Frontend Friday on hiljentynyt. Tai mistä minä mitään tiedän. Alunperin odotin että minua jaksaa kuunnella vain muutama tuttu mutta nyt jonkin mittarin mukaan podcast on tilattuna noin sadalla “laitteella”. Ja en minä noin montaa laitetta omista. Ehkä tälle podcastille on tarve muuten.

Ihmeellisin juttu tässä omalla kohdalla on se, että vaikka minulla ei ole tarvetta tehdä podcastia niin minulla on halu. Mutta kuitenkaan en halua lähteä yhtä päämäärättömästi eteenpäin kuin alunperin lähdin. Jotain uutta pitäisi saada aikaa.

Olkoon nämä ensimmäiset parikymmentä jaksoa Frontend Fridayn ensimmäinen kausi. Kertokaa minulle, mitä te haluaisitte kuulla toisella kaudella. Ja mukavaa olisi myös kuulla jos tämä mitä Ollin kanssa ollaan tehty on ollut tekemisen arvoista myös muille. Eli palautetta kehiin vaikka Twitterin kautta.

Terveisin
Tommi, Frontend Fridayn toinen höpöttelijä

Kesäloma tuli ja meni. Ja talon omistajana kesä on ulkotöiden aikaa. Niin tälläkin kertaa. Kattokonseptina oli katto (sori, huono vitsi). Tarkoitus oli muurata vesikaton yläpuolinen osa piipusta uusiksi, huoltomaalata peltikatto ja vaihtaa sadevesijärjestelmä (rännit).

Piipun muuraus

Muurausurakka oli kohtalaisen suoraviivainen, vanha piippu tuli purettua muutamassa tunnissa vesikattoon asti. Tämän jälkeen piti aloittaa uuden kasaaminen. Harmi vain että uudet tiilet olivat eri kokoisia kuin vanhat. Niinpä piipussa on pari ensimmäistä varvia säätöhommia jonka jälkeen jälki on ihan kohtalaista. Piipusta tuli aavistuksen korkeampi kuin aikaisemmin, mutta tuollainen viiden sentin heitto ei ole mitään tässä talossa. Vielä pitäisi öljylämmittimen putken ja hormin väli sekä päällä oleva pelti kiinnittää uretaanilla. Ja laittaa piipunhattu paikalleen. Muuten korjaus oli mielestäni onnistunut. Pellitys piipulle olisi hyvä lisä tulevaisuutta ajatellen.

Flickrissä on muutama kuva piippuremontista

Katon maalaus

Katon maalaus alkoi pesulla. Ja pesu osoittautui työläämmäksi kuin olin ajatellut. Peltikaton pintaan oli ajan saatossa jäänyt kaikenlaista töhkää lähellä olevista puista. Niinpä sain 180 neliön kattoalaan tuhlattua toista päivää pesuhommia. Esipesu painepesurilla, pesu harjalla ja katonpesuaineella, huuhtelu painepesurilla ja kuivaus. Tämän jälkeen rapsuttelin ruostepaikkoja (joita oli todella vähän) auki ja ruostesuojamaalit päälle. Sama homma pellille kuluneisiin kohtiin. Lisäksi hioin katon pahimmista kohdista puhtaaksi ja mattapintaiseksi. Pohjamaalin kuivuttua oli aika vetäistä pinta. Peltikattomaali oli yllättävän jäykkää tavaraa. Siinä meni jokunen tunti kun katto maalattiin. Kolmatta päivää kului, kun piti vielä sään kanssa pyöritellä. Kattopelti kun ei saa olla liian kuuma kun sitä maalaa ja aurinkohan se intoutui paistamaan maalauspäivinä. Sinänsä harvinaista tänä kesänä. Onneksi mukana oli kuitenkin talkooporukkaa niin sopivan sään vallitessa saatiin ihan kiitettävällä vauhdilla kattoa maalattua.

Flickristä löytyy pari kuvaa maalausurakasta

Rännien uusiminen

Viimeisenä listalla oli rännien uusiminen. Vanhat olivat monesta kohtaa läpiruostuneet joten ne olisi kannattanut vaihtaa jo pari kesää takaperin. Mutta tässä kattourakassa ne vaihtuvat näppärästi samalla kertaa. Vanhat pudotin alas ja koputtelin otsalaudat lahovaurion varalta. Parista kohtaa laudat tuntuivatkin pehmeiltä joten hain koko taloon uudet laudat. Lopulta lautojen aikaisempi asennustapa ja pääsäätöisesti terveet laudat rajoittivat vaihdon ainoastaan kahteen kohtaan. Muut laudat voitiin rapata puhtaaksi maalista ja maalata uusiksi. Tällä viikolla olisi uudet rännit tulossa. Samalla laitetaan autokatokseen rännit. Siinä niitä ei aikaisemmin ole ollut.

Kaikkinensa kesän remonttiurakat on mielestäni saatu kunnialla loppuun. Syksy ja talvi tuovat uudet kohteet taloprojektissa. Täältä tähän ja ensikertaan.

Älyä lämpöön

Kotiautomaatioprojekti nytkähti jälleen kappaleen matkaa eteenpäin. Sain viimein joulukuun alussa (veronpalautukset) hankittua älykkäitä etäohjattavia termostaatteja vanhojen 70-luvun nuppien tilalle. Budjetti ei kestänyt kaikkien yhtäaikaista muuttamista joten 4 kpl kaikkiaan 8 termostaatista oli ajatus korvata fiksummilla.

Termostaatteja tuli tutkittua varmaan se parisen kuukautta kalenteriajassa eli muutamia tunteja. Käytännössä vertailin Danfossin Living Connect -mallia Eurotronicsin StellaZ-malliin. Molemmat toimivat Z-Wave-verkossa joten samalla piti hankkia vastaanotin koneeseen. Tämä taas tarkoitti sitä että mahdollisesti piti muuttaa käytössä oleva OpenRemote joksikin toiseksi. Eli lisää tutkimista ja netin selailua.

Kotiautomaatio kehittyy nopeasti

Kun alunperin aloin rakentamaan kotiautomaatiota kolme-neljä vuotta sitten oli ajatuksena ohjailla valoja ja pistorasioita sekä mahdollisesti jossain vaiheessa termostaatteja. Tarjolla silloin oli kohtalaisen vähän edullisia jälkiasennusratkaisuja. X10 oli silloin varmin vaihtoehto, kun huomioidaan se että tavoite oli saada kaikki pelaamaan linux-koneella.

Nykyisellään pelkästään kotiautomaation ohjaukseen löytyy avoimia ohjelmistoja (linux, windows, mac) toista kymmentä Java-pohjaisista älypuhelinsovelluksiin ja webbikäyttöliittymiin. Lisäksi tarjonta ja tuki esimerkiksi Z-Waven, Insteonin, EnOceanin ja tee-itse Arduino/Raspberry Pi + rele -pakettien kanssa on lisääntynyt selkeästi.

Ohjausohjelmiston valinta

Vaikka OpenRemote on toiminut itsellä ok en ollut siihen täysin tyytyväinen. En tiedä johtuuko tyytymättömyys Java-taustajärjestelmästä vai jostain muusta mutta olin valmis kokeilemaan jotain uutta. Ehtoina olivat Z-Wave-tuki ja X10-tuki. Kävin muistaakseni 5 eri softaa läpi ja jokaisessa oli jokin joka tökki. Viimein päädyin Domoticz-nimiseen webbipohjaiseen softaan. Tämä ei ollut selkeästi paras vaan valintaan vaikutti itselle tutut kielet UI:n kanssa, HTML, CSS ja JS. Muutoin tuo taitaa olla C:llä kasattu.

Domoticz tarjoaa itseasiassa aika rajoittuneen X10-tuen. Valoja en saa himmennettyä mutta olen ollut yhteydessä tuon X10-liitännäisen kehittäjään ja hän lupautui katsomaan jos ehtisi tehdä jotain asialle. Mutta en pidättele hengitystä. Toinen iso syy valintaan oli kohtalaisen näppärän ja helpon näköinen tapa hoitaa loogiset rakenteet (esimerkiksi: jos pimeää ja havaitset liikettä sytytä valo). Ja yhteisö vaikutti aika aktiiviselta.

Takaisin termostaatteihin

Kun ohjelmisto oli valittu ja siihen hieman tutustuttu oli aika palata takaisin termostaatteihin. Vastaanotin koneelle tuli olemaan Aeon Labsin Z-Stick, joten sitä ei kummemmin tarvinnut valita. Linux-tuki oli olemassa riittävällä tasolla Open Z-Waven kautta.

Interwebsin keskustelupalstojen kautta hankitun tiedon pohjalta lopullinen päätös oli tiukka mutta selkeä tehdä. Danfoss tarjosi näytön ja paikallisen ohjauksen (plus- ja miinusnapit laitteessa) mutta kokemukset laitteen vakaudesta Z-Wave-verkossa eivät olleet vakuuttavia. StellaZ ei tarjonnut paikallista ohjausta tai näyttöä mutta vakaus verkossa oli parempi kuin Danfossissa. Lisäksi StellaZ tarjosi lämpötilan etäluvun ja aavistuksen paremman patterikeston (noin 2 vuotta vs. noin 1 vuosi).

Siispä Stellat tilaukseen.

Kokemuksia pienen käytön jälkeen

Tällä hetkellä Stellat ovat olleet paikallaan pari kuukautta. Alkuun törmäsin pieniin ongelmiin, jotka johtuivat omasta kokemattomuudesta. Z-Wave-verkon toiminta ei ollut ennestään tuttua joten sen kanssa tuli tolskattua tovi. Lisäksi Stellan mukana tulleista sovittimista valitsin aluksi väärän, jonka seurauksena termostaatti ei toiminut niinkuin piti. Mutta opettelutuokion ja sovittimien vaihdon jälkeen homma alkoi pelittää.

Tällä hetkellä on vielä sisäänajo menossa noiden laitteiden kanssa mutta kokemukset ovat positiivisia. Pääasiallisesti tarkoituksena oli saada lämpötilavaihtelut kuriin ja sitä kautta mahdollisesti säästöä öljynkulutukseen. Mutta en usko että vielä näkyy missään kun on vasta puolet termostaateista vaihdettu. Kunhan loputkin vaihtuvat ohjattuihin niin uskoisin säästöä syntyvän.

Sen verran älystä että parin viikon ajan on termostaatit pudottaneet lämmöt 19 asteen tuntumaan yöksi ja nostaneet takaisin 21 asteeseen aamusta. Eli noilta osin oma ohjelmointi on toiminut odotetusti. Laitteet ilmoittavat olemassaolostaan parin tunnin välein, joten sellainen viive on itseasetetun lämpötilamuutoksen maksimireagointiaika. Mutta tuo on riittänyt. Ja laitteen voi herättää tarvittaessa käsin laitteessa olevaa nappia painamalla.

Digiboksipäivitystä

Taas on lunta ehtinyt talon katolta tippua sitten viimepäivityksen. Nimittäin koneen päivityksen. Tällä kertaa päivittyi VDR:stä uusi vakaa versio ja sen seurauksena innostuin tilailemaan Kiinasta uuden virittimen. Sen verta edullisesti sain. Aikaahan sen tuloon meni mutta mihinpä minulla kiire.

Alustamuutokset

Edellisen päivityksen jälkeen koneessa on tapahtunut hieman muutoksia. Yksi 1.5 teran levy alkoi herjailemaan olemassaolonsa päättymisestä joten tiedostojen siirtelyä oli tarjolla. Lyhykäisyydessään siirryin Greyhole-setupista zfs:n päälle. Kaikkinensa tuo Greyhole ei minua valtavasti lopulta vakuuttanut ja jotain piti tehdä. Niinpä pienten säätöjen jälkeen (mm. degraded raidz, Google kertoo miksi se on pahasta) 3x3TBn levysetti saatiin toimivaan RaidZ-konfiguraatioon ja kaikki data talteen. Tuo risa levy siirtyi koneen sisältä sen päälle odottamaan loppusijoitusta.

Softa päivittyy

VDRn 15-vuotispäivän kunniaksi siitä julkaistiin vakaa 2.2.0-versio. Varsinaisesti mitään minulle näkyvää siinä ei tainnut tulla mutta eihän se ennenkään ole estänyt softan päivitystä. Suurin itse käyttämäni ominaisuus siirtyi patchista coreen joten yksi asia vähemmän muistettavana. Samassa yhteydessä kaikki liitännäiset päivittyivät tuoreimpiin versioihin. Koko operaatio oli ohi parissa tunnissa palvelimen osalta.

Raspberry Pin kanssa taistelin pikkusen kauemmin, koska samalla tuli päivitettyä Raspbian uusimpaan versioon. Mutta sekin oli hoidossa noin neljässä tunnissa, osittain Raspberryn tehottomuuden vuoksi. Raspi ei vain ole kauhean nopea käännöshommissa. Tällä hetkellä ainoa esiintyvä ongelma Raspin tapauksessa on se, että ilmeisesti kernelin päivittymisen johdosta BT-kaukosäädin ei pysy yhteydessä laitteeseen. Käynnistettäessä pariutus onnistuu mutta heti kun Sonyn kaukosäätö nukahtaa (20 min) niin pariutus katkeaa ja heräämisen jälkeen pariutus pitäisi tehdä uusiksi. Mutta tästä joku toinen kerta.

Rautaa rajalle

Kiinatikun saapuessa innoissani päädyin tökkäämään sen paikalleen. Kone tunnisti tikun mutta pienoisen tutkimisen jälkeen jouduin myöntämään kernelini olevan liian vanha. Debian Backportseista tullut 3.16 ei tukenut vaan tarvittiin vähintään 3.19-sarjan kerneli. Tuen sai vanhempaan kääntämällä linuxtv.orgin media_build-git repository. Valitettavasti tämä rikkoi vieläkin enemmän minun kokoonpanoa joten päädyin kääntämään koko kernelin uusiksi. Niinpä kernel.orgista tuli vaniljaa ja pienoisen googlettelun ja napsuttelun jälkeen kääntö lähti vauhtiin. Paitsi että…

ZFS-tuki linuxille on hyvä, mutta jonkin sortin lisenssiongelmien takia sitä ei ole suoraan kernelissä tarjolla. Niinpä sekin tulee säätää aina kernelikohtaisesti. Debianin tapauksessa suoraan sopiva apt-repository ja DKMS-kernelimoduli löytyy. Jota en tietenkään enää voinut käyttää koska käänsin omaa kerneliä. Niinpä kernelin kääntämisen ja asentamisen jälkeen päädyin vielä kääntämään zfs-tuen. Vähän nämä liikkuvat osat jänskättivät, varsinkin kun varmuuskopiot ym. toimivat aikalailla automaattisesti omassa kokoonpanossani.

Muutaman harjoittelusession jälkeen käynnistin koneen uudella kernelillä ja avot, homma rokkasi. Tarkistus, että uuden virittimen firmwaret löytyivät oikeasta paikasta ja VDR:n käynnistysparametrien rukkaamisen jälkeen kokeilemaan toimiko kaikki. Ja kyllä, viritin tuntui toimivan oikein.

Auton laittoa

Aina tässä vaiheessa sitä kyseenalaistaa oman halun hankkia asioita tunteella eikä järjellä. Pihalla seisoo jälleen yksi auto. Ei, ei uusi vaan sama, joka tuli hankittua noin vuosi sitten. Sellainen hyvä ja halpa, tiedättekö. Just sellainen, jonka kuvittelin haluavani.

Ero tuon kuvitelman ja tosielämän välillä tuntuu minun autojen tapauksessa olevan noin neliön verran ruosteista, suojaamatonta ja surkeasti paikattua peltiä. Tai sitä ihmeellistä töhnää siinä kohtaa missä peltiä pitäisi olla.

Kaikki autoja hitsanneet tietävät tuon ihmetöhnän. Se on sitä ainetta, jota se edellinen autoa onnettoman huonosti paikannut kaveri on tökännyt siihen reikään kun pelti on loppunut kesken. Mustaa sikaflexiä, saniteettisilikonia tai uretaania, joka feikataan kovaksi vaikkapa pienellä määrällä pakkelia ja liian suurella kerroksella alustamassaa. Ja jos reikä on liian iso voi mukana olla vaikkapa kanaverkkoa pitämässä töhnää paikallaan.

Tässä tapauksessa ei kanaverkkoa ole (vielä) löytynyt mutta reikiä kyllä. Ja töhnää. Positiivista on se, että töhnää ei edes oltu yritetty peittää pakkelilla tai massalla. Toisaalta koko auton pohjasta ei taida massaa löytyä yhtään. Kiitos tästä sille kaverille joka Saksasta tämän ajokin toi. Ei, autoa ei ole ruostesuojattu. Ollenkaan. Paitsi etusuojankaarista. Viime keväänä minun toimesta.

Eihän tässä voi ketään muuta syyttää kuin itteään. Pitäishän se tässä vaiheessa jo tajuta että hyvää ja halpaa ei saa samassa paketissa. Ja kuka käski lähteä ruostesuojaamaan auton takapäätä! Kuka käski tökätä meisselillä ehjän näköiseen kohtaan. Kuka käski pikkasen puhaltaa hiekalla irtoroskaa irti. Ei kukaan muu kuin se pieni ääni siellä omassa päässä.

Ja taas on auto pukkien päällä hitsauskone vieressä odottamassa että joko motivaatio tai sen tympeämpi kaveri (v****us) tulee ja tekee homman loppuun. Kaikkien eduksi toivon että paikalle saapuu tuo ensimmäinen sillä toi jälkimmäinen tuntuu käyttävän paikkauksissa tuota ihmetöhnää.