Insinööri kokkaa

Insinööri kun aloittaa kokkaamisen niin lopputulos ei ole ihan varma. Minä päätin kokeilla piirakkaa. En muista milloin viimeksi olisin leiponut piirakkaa mutta sekin tuli nyt tehtyä. Ei muuta kuin kokkauskirjaa selaamaan.

Prinsessapiirakka kuulostaa just sopivan miehiseltä, joten sitä yrittämään.

• Neljä munaa ja kolme desiä sokeria vaahdoksi. 
• 250 grammaa rasvaa ja desi kermaa sekaan. Rasva sulana. 
• Kuivat aineet - 2 desiä vehnäjauhoja, 2 desiä ruisjauhoja, 2 desiä kaurahiutaleita ja 4 teelusikallista leivinjauhetta - sekaisin. Heetkinen… meillähän ei ole ruisjauhoja. No laitetaan sitten 3 desiä ryynejä ja 3 desiä vehnäjauhoja. 
• Sekoita joukkoon kuivat jäiset marjat. Jaa mitkä? Ei meillä ole kuin hilloa. No mennään ilman.
• Sekoita kuivat aineet “märän” kanssa. Ilman vatkainta, jookos.
• Levitä vuokaan/pellille. Jos levität vuokaan, muista rasvata ja korppujauhottaa vuoka.
• Päälle loput marjoista. Tässä tapauksessa käytetään puoli tölkkiä punaherukkahilloa, kotitekoista tottakai.
• Uuniin 200 asteeseen ja 20-30 minuuttia. 
• Nautitaan hyvässä seurassa tai yksin ahneuksissaan.

Hyvää tosta tuli, vaikka piti pikkasen säveltääkin. Seuraavaa kertaa varten muistutukseksi: vähennä sokeria vaikkapa desin verran. Kohtalaisen makea piirakka on kyseessä. Ja kuohkea.

Tässäpä vielä kuva mun herkullisesta piirakasta.

Videopuhelua

Tulipa tehtyä jotain mielenkiintoista. Nimittäin videopuhelua. Ja konferenssina. Sukulaisten kanssa. Ihan ex tempore. No se latinasta.

Torstai-iltaa vietin istumalla koneen ääressä. Tarkkaa aktiviteettia en muista mutta tyttö oli sylissä, joten kovin vakavaa se ei lienee ollut. Yhtäkkiä Skype ilmoitti, että äitini kirjautui sisään. No minä päätin sitten ihan kirjoittaa hänelle, että böö. Kun sieltä tuli vastaus, niin pirautin videopuhelun. Ja tämähän on iMac-Skype-yhdistelmällä todella näppärää, kun kamera on valmiina. Äitini vastasi ja kamera sojoitti jonnekin näytön ja lampun taakse. No opastettuani tekstillä kameran oikeaan suuntaan tyttö huomasi Mumman tietokoneessa. Varmaankin sen 15-20 minuuttia toisessa päässä oli armotonta säätöä koneen kanssa. Pikkuveljeni kävi kytkemässä äänet ja videot äitini näkyviin. Ja äitini päätti pirauttaa enolleni, josko hän olisi koneen äärellä.

Kohtapuoliin enoni näkyi Skypessä ja konferenssipuheluhan sitä piti ottaa. Kun kerran äitin koneen ääni pelitti. Yllättäen Skypen konferenssipuhelu ei tue videota olleskaan. Se on siis vain kaksisuuntaista. No ohjeet tämän kiertämiseen löytyi Skypen foorumilta. Sivulla www.mebeam.com on flash-kikkare, joka kykenee lähettämään videokuvaa konferenssina. Lyhyesti kerrottuna noin 20 minuuttia myöhemmin minä ja tyttö, äitini sekä enoni olimme yhteisessä videopuhelussa keskenämme. Ja ihan hauskaahan toi oli. Varmaan tulee kokeiltua toistekkin.

Jälkihuomautuksena pitää mainita, että vaikka tämä iMacin kamera on sisäänrakennettu on laatu kuitenkin loistava. Paljon pahempaa kuraa on esimerkiksi äitini koneessa oleva Labtec. Mutta pääasia on että jotain selvää sai. Ja suurin haaste tässä oli se, että sain kaksi Käkelää neuvottua kahden eri sovelluksen käytössä onnistuneesti. Voin lämpimästi noin 30 minuutin kokeilulla suostella tuota Mebeamin videopalvelua.

Puutteita iPhonessa

Pari postausta takaperin pääsin kehumaan juuri hankkimaani iPhonea. Kerroin, kuinka loistava laite kyseessä on. Ja laitehan on edelleenkin loistava. Ei siinä mitään. Mutta muutama puute on noussut esille.

Soittoprofiilit. Voi kuinka oikeasti kaipaan niitä tuosta vanhasta Motorolasta. Kovat äänet, pehmeät äänet, värinä, värinä sitten ääni, värinä ja ääni sekä äänetön. Toki eihän noita kaikkia tullut käytettyä mutta silti. Nykyisellään on fyysisen (!!!) kytkimen kautta valittavissa kaksi asentoa, äänellinen ja äänetön. Ja molempiin voi ohjelmallisesti valita värinän mukaan. Se ei vain toimi. Oikeasti. Fyysinen vipu on kiva mutta minä haluan valita värinän ja äänen käytöstä paljon monipuolisemmin. Mennäänpäs esimerkin kautta. Kotona puhelin lepää yleensä jossakin tasolla etäällä minusta. En tarvitse värinää ja äänen ei tarvitse olla kova. Motossa oli pehmeät äänet -valinta. Vaikeimmillaan kahden napin käyttöä ja 3-5 painallusta. Aikaa meni noin 2 sekuntia.  Iphonessa värinän saa pois asetuksista. 9 “napin” painallusta ja aikaa kuluu vajaa 10 sekuntia. Samalla tosin sen äänen saa väännettyä pienemmälle.

Toinen esimerkki on autossa matkustaminen. Motossa kovat äänet, iPhonessa samat näppäinmäärät. Kolmas esimerkki on hiljaiset tilat, joko värinä tai änetön. Motossa äänetön tai värinä, iPhonessa fyysinen nappi äänetön/värinä-asentoon. Mutta jälleen kerran jos tahtoo äänettömän tai värinän, on värinä muistettava laittaa päälle tai pois. Tosin iPhone osaa kertoa, jos värinä on päällä kytkintä käännettäessä (värisee). Mutta pointti tuli varmaan esille. Eli sinänsä merkityksettömän oloinen ominaisuus on jäänyt pois, koska sitä vain ei ole ajateltu. Tai se on ajateltu Applemaisen minimalistisesti. Kytkin sinänsä on fiksu ajatus hiljentää puhelin. Haluaisin vain soittoprofiilit erikseen sinne äänipuolelle ilman massiivista valikkorumbaa. Tokihan ääniä saa kovemmalle/hiljemmalle äänensäätönapeista mutta värinän kytkennälle ei ole moista pikanappia.

Muita pienempiä puutteita ovat esimerkiksi SMS- ja MMS-tuki. Eipä tosin ole MMS:iä tullut laitettua, kun puhelin ei niitä tue. Mutta tekstiviestejä pitäisi voida poistaa yksittäin. En minä halua välttämättä tallentaa kaikkia viestejäni puhelimeen, vaikka tilaa on vähintäänkin riittävästi. Sitten on tietysti erilaiset värinäprofiilien puutteet. Motossa opin hyvälle, kun oli 5 erilaista värinää (erilaisia pitkän ja lyhyen sekoituksia). Kopioi ja liitä on yllättäen puute. Tällaisessa kosketusnäytöllisessä puhelimessa se olisi jopa toimiva juttu. 

Tässäpä nämä itkut tältä kertaa.

Life

Olen tässä seuraillut uutta sarjaa Maikkarilta. Tai itseasiassa tallenteita tietokoneelta sarjasta, joka pyörii Maikkarilla. Life on tuon sarjan nimi. Ja ihan kivan oloinen sarja on kyseessä.

Päähenkilönä on Damian Lewisin esittämä Charlie Crews, joka on istunut syyttömänä vankilassa 12 vuotta. Lakimiehensä, tai tässä tapauksessa henkilönsä, Constance Griffithsin avustamana Crews pääsee pois vankilasta ja saa takaisin elämänsä. Ja tästä sarjan nimi. Muita henkilöitä ovat huume- ja alkoholiriippuvuudesta ja siitä pois pääsystä kamppaileva Dani Reese Crewsin parina, Ted Earley Crewsin “kämppiksenä” ja rahojen hoitajana sekä Bobby Stark Crewsin entisenä parina.

Pohjimmiltaan kyseessä on hyvinkin perinteinen poliisisarja. Tapahtuu rikos, yleensä murha, jota Crews ja Reese sitten ratkovat. Oman viehätyksensä antaa Crewsin vähintäänkin omalaatuinen tapa suhtautua teknologiaan, työhönsä ja elämään yleensä. Hänellä on tietyllä tapaa zen-buddhamainen tapa ajatella asioita. Ja hän tykkää hedelmistä. Eikä ole millään tapaa kiintynyt maalliseen omaisuuteen. Tai ainakin niin väittää. Crews on tietyllä tapaa tiellä valaistumiseen. Ja samalla hän tutkii ja selvittää, että kuka oikeasti murhasi perheen ja kenen takia hän istui 12 vuotta vankilassa.

Nykyisin tulee paljon sarjoja, joiden viehätys perustuu johonkin henkilöhahmoon tai -hahmoihin ja hänen/heidän tapaansa tehdä asia eri tavalla. Esimerkkinä vaikkapa lääkärisarja House. Ja nyt dekkarisarja Life. Vaihdetaan Housesta päähenkilö tavallisesti kävelevään ja empaattiseen ylilääkäriin. Poistetaan Lifestä 12 vuoden vankilatuomio ja zen-ajattelu. Viehätys katoaisi molemmista. Tapa tehdä sarjoista helposti pureskeltavia yhden jakson mittaisen tapahtuman avulla koukuttaa nopeasti, koska taustalla on halu saada enemmän tietoa henkilöstä ja hänen syistään toimia miten hän toimii. Samaa tapaa käyttää myös Lost. Tai Battlestar Galactica. Jätetään sinne jakson loppuun se cliffhanger, jotta sarjaa seuraava jää odottamaan seuraavaa jaksoa. Tai pelkästään jaksoa seurannut saadaan koukutettua sarjaan. 

Pohjimmiltaan kyse on kuitenkin viihteestä. Jaksot ovat viihdyttäviä ja tuntuvat merkityksellisiltä. Suuri tarina selviää kauden lopussa, jossa avataan seuraavan kauden suuri tarina. Jotta sarjaa seuraava jäisi odottamaan tulevaa kautta. Mikäli tuotantoyhtiö sen haluaa tehdä. Ja se on kannattavaa.

Tästä on tovi, kun viimeksi on blogiin kirjoiteltu. Käydään tässä nyt sellainen pikakatsaus tapahtumista tähän asti. Sussu saa sit täydentää asioita kun kuitenkin jotain unohdan.

Pihlan ensimmäinen joulu vietettiin Rovaniemellä, Papin ja Mamin kanssa. Papi sai maistattaa kahvia. Ja sehän tuntui maistuvan. Vaikka pikkasen piti ihmetellä, että mitäs kummaa se tämä on. Pukkia neiti ei ehtinyt näkemään, kun saunassa piti istua. Mutta lahjoja tuli oikein kasa. Eihän sitä ole tuhmanakaan ehtinyt olla niin sitä tiesi odottaa.

Uusi vuosi vietettiin rauhassa kotona. Sitä seuraavana perjantaina lähdettiin kuitenkin kummien luokse Iihin yökylään. Sampan ja Miian uusi talo piti käydä testaamassa. Ja hyvä talohan se oli. Nyt Pihla tietää, että mihin pääsee kesälomalla kyläilemään. 

Konttaaminen sujuu nykyisin jo todella nopeaa. Sirkutus kuuluu, kun tyttö huomaa jonkin kiinnostavan asian jossain kaukana. Tukea vasten noustaan jo seisomaa. Eiköhän sitä kohta jo kävelläkin.

Hampaita on suussa kaksin kappalein. Ja ilmeisesti lisää pukkaa. Ainakin sen verran äkäisenä sitä välillä ollaan. Ja kuolataan mahottomasti.

 Tässäpä ne tärkeimmät lyhyesti. Toivottavasti tässä ehtisi kuvia ja blogimerkintöjä lisäilemään tiheämpään tahtiin. Varmaankin seuraavan mittauksen jälkeen tulee viimeistään päivitystä blogirintamalla.