Juoksua ja sulkapalloa

Vaihtelua juoksun rinnalle

Näin se on, että urheilija ei tervettä päivää näe. Ja minun kohdalla taitaa olla aika totta. Juoksuharrastus alkoi flunssalla ja nyt oli sitten jonkin sortin pahalaatuinen köhä. Eli taukoa juoksuun tuli toista viikkoa. Ja se näkyi. Väsy iski eilettäin lauantaina kuuden jälkeen illasta päälle oikein kunnolla. Ja oikeastaan samanlainen olo oli ollut jo koko viikon.

Köhästä huolimatta lenkille siis

Päätin kokeilla miltä se juokseminen tuntuu. Halu juosta oli ollut kova jo muutaman päivän. Ipodista lista päälle, RunKeeper päälle ja Personal Running Trainerista edellisviikon ohjelma uusiksi. Koira vielä kaveriksi lenkille vauhtia pikkasen rajoittamaan. Minulla ei tule juostua niin kovaa kun Iida hölkkää mukana.

Vuorossa oli 1 minuutti juoksua 2 minuuttia kävelyä x 10. Ensimmäiset neljä vetoa ja kone alkoi pikkusen piiputtaa. Mutta sen jälkeen jostakin sitä puhtia löytyi ja loppuun asti jaksoin. Nopeudesta kertoo jonkin verran se, että edellisestä samanlaisesta juoksusta jäin arviolta 500 metriä, eli selvästi löysemmin tuli otettua. Tämän jo alussa tiesinki, vähän varmistellen lähdin juoksemaan.

Juoksun jälkeen olo oli todella paljon energisempi. Uskomatonta miten sitä on tullut jäätyä pikkasen koukkuun tuohon juoksemiseen. Sellaista adrenaliinihumalaa en oikeastaan ole vielä kokenut mutta jo parin kolmen päivän juoksemattomuus alkaa tuntua tuskalliselta.

Sulkapalloa kaupan päälle

Tänään vuorossa oli autonlaittoa. Onneksi työkaveri keskeytti hetkeksi ja ehdotti sulkapallosessiota. Muutama puhelinsoitto myöhemmin kasaan saatiin nelinpelin verran porukkaa. Mukana oli pari työkaveria ja isä. Ja vuoron pituutena tunti.

Ensimmäinen puolisko oli minun osalta epätoivoista suihkimista. Aina oli pikkasen myöhässä ja silloinkin kun oli ajoissa niin mailassa oli valtava reikä. Edellisestä pelisessiosta oli jokunen vuosi aikaa. Toisaalta silloinkaan en ollut mikään ihmeellinen pelaaja. Peli kuitenkin oli hauskaa.

Toinen puolisko oli sitten jo paljon parempi. Pallolle ehdittiin jo ajoissa ja pari loistavaa pallorallia saatiin aikaiseksi. Hiki nousi pintaan oikein kunnolla ja vettä kului koko tunnin aikana ainakin litra. Ja hikenä se taisi kaikki tulla ulos.

Loppufiilis pelin jälkeen oli hyvä. Tätä pitää saada lisää. Oli nimittäin aivan loistavaa vaihtelua juoksulle.

Tähtäimessä 5k

5000 metrin tavoite mielessä

Neljä viikkoa takana ja kehitys on ollut itselle positiivista. Alun 45 sekunnin juoksupyrähdyksistä lopulliseen 10 minuutin yhtäjaksoiseen juoksuun. Täytyy sanoa, että uskomatonta. Lähinnä siksi että en alussa tiennyt olevanin niin huonossa juoksukunnossa ja siksi että nyt oikeasti pystyn juoksemaan tuon 10 minuuttia putkeen. Ja varmaan enemmänkin.

Tavoite kirkastuu

Viimeinen 10 minuutin juoksu oli aika surkea veto. Jalat vain eivät pelanneet ja fiilis oli huono. Jotain jäi hampaankoloon. Lenkin päätyttyä olin kuitenkin varma, että viistonnia on seuraava tavoita. Kuulostaa aika uskomattomalta se, että minä juoksisin jossakin vaiheessa 5000 metriä yhteen vetoon.

Harjoittelu tuolle matkalle on jo aloitettu. Ensimmäinen sessio oli minuutti juoksua ja kaksi minuuttia löysäilyä kymmenen kertaa toistettuna. Harjoittelu meni yhtä huonosti kuin tuo 10 minuutin veto. Paukut loppuivat kesken. Kunto olisi riittänyt mutta jalat eivät vieneet eikä koko juoksu oikeastaan rullannut. Lisäksi loppumatkasta selkä alkoi oikutella joten kaksi viimeistä juoksua olivat enemmänkin sisulla juostu.

Mikä juoksussa meni pieleen

Nyt jälkikäteen ajateltuna oma valmistautuminen tuohon harjoitteluun oli todella huono. Ei riittävästi nestettä ja suurin osa siitä vähästä nesteestä kahvia. Ehkä tässä pitää ruveta miettimään jo välineurheilun puolelle menoa ja hankkia juomavyö. Ja jossain määrin varmaan pitää tuo ruokapuolikin miettiä tarkemmin. Lähinnä varmaan että missä kohti ennen/jälkeen lenkin syö. Ja miten paljon.

Pitää tässä nyt tulevien harjoitusten osalta pikkasen tarkkailla omaa oloa ja nautittua nestemäärää. Varusteurheilun puolelle joka tapauksessa pitää siirtyä. Väliasua, juoksupipoa ja hanskoja sekä mahdollisesti jonkin sortin takki. Sykemittarinkin varmaan joutuu käyttöön ottamaan jotta saa tahditettua nopeutta paremmin. Nyt alkuun saa mennä tuo vaimon Polar yhteiskäytössä. Ja ne kengät…

Välineurheilua

Varustelu alkakoon

Kävin viimein hakemassa itselle uudet kengät. Mukaan ei tarttunut Asicsin Trainereita tai Adidaksen Adioseja, jotka ilmeisesti olisivat tosi hyviä kenkiä. Ainakin hinnan puolesta ovat minun budjetin ulkopuolella. Niinpä hankin alennuksesta Asicsin Gel Blackhawkin, jotka nimestään huolimatta olivat valkopohjaiset. Harmi. Rinnalla testasin Adidaksen Wanaka-kenkiä mutta ne tuntuivat liian kapeilta minun jalkaani. Hintaa oli 50 euroa. Mukaan samalla reissulla tarttui juoksuun soveltuvat hanskat sekä halpa pipo. Reissu kokonaisuutenaan oli pieni maakunta-ajelu, kolmisen tuntia ja varmaan 80 kilometriä ja loppuvaiheessa käytiin vielä ruokakaupassa. Sieltä nappasin mukaan 15 euron hintaisen väliasun kylmeneviä ilmoja varten. Näillä siis mennään tällä kertaa.

Nörtti urheilee

Nörtti urheilee

Ja nyt ei sitten puhuta mistään kymmensormijärjestelmäkirjoitusnopeudesta tai Track’n’Fieldin tikutusennätyksestä. Vaan ihan oikeasta urheilusta. Tai liikuntaa se varmaan vielä on.

Urheiluhistoriani lyhyesti

Minä olen ollut jonkin sortin aktiiviurheilija kymmenkunta vuotta nuoruudessani. Harrastuksille vain tuppaa monesti käymään huonosti armeijan aikana. Monella alokaskaverilla kunto nousi, minulla se laski. Paitsi Coopperin testin osalla. Molemmilla kerroilla (intin alussa ja lopussa) meni 12 minuuttia. Ja pituus oli suurinpiirtein sama 2800-3000 m. Painoa tuli kymmenkunta kiloa lisää ja aktiiviliikkuminen lopahti.

Intin loputtua työni oli hyvinkin liikkuvaa. Pääsääntöisesti joka yö rappuja ylös ja alas lehtinippua kannatellen. Eli ei minun liikkuminen kokonaan loppunut. En vain enää urheillut. Tosin yritin minä kaikenlaista, kuntosalia, lenkkeilyä ja jopa uintia. Ei vain innostanut.

Entisen morsiammen kanssa kun hynttyyt löimme yhteen tuli mukaan koiran lenkitys. Tosin työperäinen liikkuminen sitten loppui opiskelun myötä. Eli ei juurikaan muutosta. Ja opiskeluaikana tuli kokeiltua vuoden verran sulkapalloa, joka oli aikalailla hauskaa. Mutta sekin jäi.

En minä suinkaan lihava tai ylipainoinen ole. Pituutta löytyy karvaa vajaa 190 senttiä ja painoa työn määrästä riippuen 79-85 kiloa. Mutta huonokuntoinen minä olin. Tai olen vieläkin, mutta sunta on parempaan.

Tossua toisen eteen

Useaan otteeseen olen ajatellut että jollakin tapaa minun tulee aloittaa liikkuminen. Isän kanssa on puhuttu sulkapallosta ja salista. Vaimo ehdottelee sauvakävelyä (sauvat tuli aikanaan hankittua) mutta en minä mitään näiden ehdotusten eteen oikein ole tehnyt. Useampaan otteeseen aikaisemminkin olin kokeillut juoksua tyyliin 30 minuuttia vaativaa hölkkää, veren maku suuhun ja kolmannen kerran jälkeen ei kauheasti innosta lähteä lenkille.
Kuukausi takaperin törmäsin netissä EeroK:n blogiin Läski Liikkuu. Joku tuossa blogissa kolahti itselläkin. Eero mainitsi käyttävänsä juoksemisen motivointiin Personal Running Trainer -nimistä iPhone-softaa joten ajattelin siten itsekin sitä kokeilla. Ensimmäinen treeni oli “maistiaisena” ja loput sai pientä rahallista korvausta vastaan. Kamppeet niskaan ja eka helponoloinen treeni alle. 45 sekuntia juoksua ja 2 minuuttia kävelyä toistettuna neljä kertaa. Pala kakkua.

Voi juma että tuo setti tuntui. Ei minulla paha olo ollut, tai ainakin näin minä muistelen. Mutta että 45 sekuntia juoksua teki tiukkaa. Todellisuus oman kunnon suhteen iski aika pahasti naamaan. Olin ajatellut että eka viikko on helppo ja siten kovenee. Se oli sit kovaa kyytiä alusta asti.

Tilannen tällä hetkellä

Reenauksessa on alkanun neljäs viikko. Tai itseasiassa varmaan viides tai kuudes, nimittäin eka viikon jälkeen iski flunssa ja totesin että ei reeniä ennen kuin keho antaa luvan. Normaalisti se olisikin jäänyt tähän mutta kun olin jo maksanut softasta ja pieni halu juoksun suhteen oli jäänyt palamaan.

Parisen tuntia takaperin tuli juostua 4 min 30 sek yhtä kyytiä, minuutti kävelyä ja toinen 4 min 30 sek perään. Ja vielä olisi mennyt.

Ensimmäistn juoksujen karvan vajaa 6 min/km on tippunut aavistuksen yli 5 min/km nopeuteen joten edistystä nopeuden suhteenkin on tapahtunut. Vielä ei olla Cooperin 3000 nopeudessa mutta hei, suunta on oikea. Ensiviikolla pitäisi olla 10 minuuttia yhtä soittoa juostuna. Ja sen jälkeen olisi tarkoitus ostaa toinen reenisetti, jossa tavoite on 5k-matka. Ehkä minä saan hankittua ne kunnon juoksukengätkin tässä. Vielä on menty pari vuotta vanhoilla Asicseilla.

P.S.

Ai niin joo. iPhonen käyttäjille voin suositella RunKeeperiä (ilmaisversiota) liikkumisen seuraamiseen. Itsellä on ollut lähes koko ajan käytössä kesän alusta. Koirien lenkitykset, marjareissut, pitemmät polkupyöräilyt ym. on merkattu tolla. Todella näppärä softa ja omaa liikkumistaan on kiva seurata jälkikäteen netistä.

Sisällönhallintajärjestelmistä

Sisällönhallintajärjestelmistä

Olen työ- ja harrastusurani aikana kokeillut hyvin montaa erilaista sisällönhallintajärjestelmää. Termi sinänsä on hyvin laaja ja niin on ollut myös kirjo järjestelmistä, joita olen käyttänyt. On ollut toiminnaltaan suoraviivaista ja abstraktimpaa, laajennettavuudeltaan rajoitettua ja lähes rajoittamatonta sekä käyttöliittymältään hyvää ja huonoa. Ja järjestelmät ovat olleet sekä avoimen lähdekoodin järjestelmiä että kaupallisia. Kaikki ovat olleet jossakin hyviä. Ainakin niiden kehittäjien mielestä.

Paljastettakoon tässä vaiheessa että minä olen viimeiset pari vuotta käyttänyt Modx-nimistä avoimen lähdekoodin järjestelmää. Tämä blogintapainenkin pyörii sen päällä. En ole mitenkään erityisemmin naimisissa tämän alustan kanssa mutta aikanaan piti valita joku jota käyttää ja tämä oli vähiten hankala. Nykyisessä työssäni en kuitenkaan ole päässyt toteuttamaan sisäistä open source hörhöä vaan käytän suljettua kolmannen osapuolen järjestelmää. Mutta takaisin aiheeseen.

Kaikki järjestelmät, joita olen käyttänyt ovat olleet tietyllä tapaa hankalia käyttää tehokkaasti. Tai lähestyminen on jotenkin nurinkurinen. Tiedättekö, jotta minä voisin muuttaa tätä sivua on minun ensin kirjauduttava sisälle, mikä on toki ymmärrettävää. Tämän jälkeen siirryn vallan erinäköiseen “ympäristöön”, järjestelmän backendiin hakemaan muutettavaa sivua.Kun vihdoin sen löydän, ja väliin jo tämä on saavutus, pääsen muuttamaan sivua. Tämän jälkeen tulee tallennus, mahdollisesti esikatselu ja julkaisu. Eikö se suurinpiirtein noin mene joka järjestelmässä?

Rami ja Make

No ajatellaampa naapurin Ramia tässä. Rami on erittäin pätevä automekaanikko. Viime kesänäkin purki sen 140 Y Datsunin ja syksyyn mennessä se oli maalattuna ja ajokunnossa. Lyhyesti sanottuna Rami on aika perusjamppa tällaisten järjestelmien kanssa. Osaa käynnistää tietokoneen ja Internet on Sininen. Rami on kuitenkin ostanut omalle yritykselleen nettisivut. Kuinka vieras tällainen prosessi on hänelle. Ramilla on wöördi, jossa tiedoston muokkaus tapahtuu siinä kohdalla, jossa tiedosto on. Tämän verran hän tietää ennen kuin saa järjestelmän eteensä.

Jotta Rami osaisi käyttää järjestelmää, täytyy sen olla yksinkertainen. Ja helppo. Niinpä järjestelmä tulee suunnata Ramin tapaisille käyttäjille. Tässä meillä tulee kuitenkin esiin pieni ongelma, johon olen törmännyt monen järjestelmän kanssa. Tällainen yksinkertaistaminen luo järjestelmään yhden tason lisää. Jatketaan ajatusleikkiä hieman toiselta suunnalta.

Rami on tilannut sivustonsa oikein Mainostoimistosta. Mainostoimiston myyntimies kehui kovasti ja heittipä mukaan kaikennäköisiä hienoja ideoita joistakin ihmeen hakukoneista ja muista. Ja hyvännäköiset kuvat sieltä tulikin. Mainos-Make, raskaan sarjan web develoopperi, on vastuussa Ramin sivujen rakentamisesta. Jotta Make saisi rakennettua sivut mahdollisimman kustannustehokkaasti on hänen pystyttävä tekemään toteutuksia lähes vapain käsin. Ongelma vain on se, että järjestelmä jota käytetään on samannäköinen sekä Makelle että Ramille.

Järjestelmäkehittäjän näkökulmasta tilanne on hankala. Toisaalta loppukäyttäjille pitää tarjota vain se, mitä he tarvitsevat. Ja vielä oikeastaan rajata sitä aavistuksen kapeammaksi, jotta mikään ei menisi rikki. Taasen web developerille pitäisi pystyä tarjoamaan mahdollisimman esteetön työympäristö, jotta hän voisi rakentaa laadukkaita sivuja omalla työtavallaan. Miten tällainen tilanne sitten saataisiin aikaiseksi?

Ylläpito ja sisältö erilleen

Järjestelmästä pitäisi erottaa ylläpidollinen puoli ja sisällöllinen puoli. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Kyse on yksinkertaistettuna samasta asiasta, missä html:n ja css:n erottamisessa tai MVC-koodauksessa on kyse. Asioiden erottamisesta kontekstin mukaan. Käyttäjien tulee päästä muokkaamaan sivuja suoraan siitä missä sivu on, eli frontendissä. Ylläpitäjille tai kehittäjille annetaan vapaammat kädet backendin puolella eikä kaikkia toimintoja tarvitse automatisoida tai kääriä graafiseen käyttöliittymään.

Suurin osa käyttäjän syöttämästä informaatiosta olisi joka tapauksessa mahdollista syttää suoran frontendista. Sivut, uutiset, blogit, kuvagalleriat, videot. Tämäntyyppisiä ratkaisuja on maailmassa paljonkin. Ja kokemus käyttäjälle olisi tuttu ja helppo. Facebook toimii näin, Squarespace toimii näin ja ilmeisesti Plone toimii näin. Osaan järjestelmistä on mahdollista liittää laajennos, joka mahdollistaa tämän. Modx:n mukana tuleva QuickManager-plugin tarjoaa tällaisen mahollisuuden, käsittääkseni Joomlassa on samantyyppinen ominaisuus ja Drupal tarjoaa tämälaisen ominaisuuden myös.

Ylläpito ylläpitäjille ja kehittäjille

Nyt kun on saatu loppukäyttäjä backendistä pois, miten siitä tehtäisiin sitten kehittäjän työkalu. Yksinkertaisesti riisumalla se ylimääräinen “helppouden” kerros. Graafiset kliketiklik-toimiset naputinap-hiiri”työ”kalut pois ja tilalle yksinkertaisia komentoja. Järjestelmänlaajuisia komentoja. Minä haluan valikon tähän, miten se tapahtuikaan. Ainiin joo, [Menu]. Mukaan järjestelmänlaajuiset moduliulkoasut, jolloin se valikon muotoilukin olisi helppoa. Mitenkä se menikään, ai joo [Menu tpl=‘ultimate-menu-tpl’]. Miten ne sivut saatiin nyt listattua tähän fiksusti pienen ingressin kanssa, ootappas [Pagelist tpl=‘pagelist-with-ingress’ parent=‘12’ level=‘1’]. Lomake tonne, [Form tpl=‘contact-form’ saveindb=‘true’ sendto=’me@my.com, my.partner@my.com’]. Hoksaatte varmaan mitä ajan takaa.

Tässä vaiheessa joku varmasti huomauttaa että “ei tuollaisessa rumassa ympäristössä voi toimia kuin joku nörtti koodari”. Tunnustan, olen nörtti koodari. Ei pelkistetty ympäristö ole välttämättä ruma. Esimerkkejä löytyy vaikkapa OS X:n ulkoasusta. Siinä grafiikka on niin pelkistetty että se häipyy pois edestä ja mahdollistaa tehokkaan työskentelyn. Ja huomatkaa, että kun puhun graafisten kilkkeiden poistamisesta en tarkoita grafiikan ja käyttöliittymän poistamista. Mielestäni hyvä käyttöliittymä mahdollistaa tehokkaan työskentelyn. Ja hyvä käyttöliittymä tarkoittaa eri asiaa kehittäjällä ja loppukäyttäjällä.

Toinen kommentti jonka kuulen menee suurinpiirtein näin “ei noita tuollaisia kryptisiä yhdistelmiä voi muistaa ulkoa”. Totta. Minä olen todella huonomuistinen tällä hektellä töissä käyttämäni järjestelmän komentojen kanssa. Siltikin kaikki käyttämäni järjestelmät ovat vaatineen noita kryptisiä tageja, ainakin rakennusvaiheessa. Tällaiset tagit vaativat dokumentaatiota, riittävää dokumentaatiota jotta niitä voi käyttää ennenkaikkea tehokkaasti. Dokumentaation ei tarvitse olla laaja, kunhan se on riittävä. Tämä on haaste monessa järjestelmässä, joita olen käyttänyt. Eivätkä nykyiset tee poikkeusta. Itseasiassa on ikävä myöntää mutta Modx:ssä taitaa olla parempi dokumentaatio kuin päätoimisesti käyttämässäni järjestelmässä.

Tästä tuli hieman pidempi postaus kuin olin ajatellut joten jätetään järjestelmien kehittäminen tähän. Lisää ideoita olisi vielä mutta epäilen että osa lukijoista on jo lopettanut lukemisen. Kiitos sinulle, jos jaksoit lukea loppuun.

© Tommi Pääkkö