Taivas varjele mitä siitä tulee

Siitä tulee katto

Mertarannan jo legendaariseksi muodostuneita lauseita mukaellen iloitsen taloremontin etenemisestä. Nimittäin kattokoolaukset, jo muutamaan otteesseen mainittu työvaihe, on alkanut. Ja sitä samaa rataa jatkaen myös ensimmäiset rivit kattopaneelia on saatu paikalleen. 
Tässä vaiheessa on pakko mainita että meillä on muuten kierot seinät. Ja katto. Ja lattia. Kaikki vielä eri suuntiin. Suorimmat seinät löytyvät pesuhuoneesta, jonne tuli kaksi uutta seinää ja loput seinätkin oikaistiin. 

 

Koolaukset

Koolausten teko alkoi suurinpiirtein samaan aikaan, kun muut korkkailivat pulloja. Eli perjantaina illasta. Oikeastaan perjantain aikana saatiin makuuhuone kolattua kokonaan, joten eteneminen sen suhteen oli hyvä. Lauantai olikin se hankalampi päivä. 
Lauantai aloitettiin eteiskäytävän koolauksesta. Ongelmaksi muodostui se, että ensimmäinen versio linjalangan kanssa osoitti lattian kierouden. Mittailtuna korko lattiasta heitti parhaimmillaan kolme-neljä senttiä. No Huutilammen mäkkaiverit lainasivat remonttimiesten laseria ja hakivat suurimpiirtein suoran linjan. Kaverina käytettiin vatupassia, koska laser antoi vain pystyviivaa. Tällä päästiinkin koolaamaan käytävää.

Sunnuntai ja koolaukset, osa 2

Sunnuntaina koolattiin loppuosa käytävästä ja törmättiin uusiin ongelmiin. Olohuoneessa olevat vaakapalkit olivatkin kierompia kuin alunperin luultiin. Niinpä tehtiin johtajatason päätös ja laskettiin korkoa nurkkien suuntaan 7 milliä. Siis käytävän reunasta. Uusi linja merkattiin räpsyllä hommiin alettiin.
Työ koolausten osalta on aika hidasta, kun koolingit tehdään metritavarasta halkaisemalla. Sitä kun tahtoo tuo nuukuus iskeä. Toisaalta suoraan olohuonetta varten tässä projektissa ei ole hankittu vielä yhtään rakennusmateriaalia. Siis poislukien sähköt, kattopaneelit ja “pintamateriaalit” eli kitit ja maalit. Esimerkiksi koolaukset on tehty vanhasta puusta ja remonttimiehille hankitusta rakennustavarasta. Seinälevyt oli alunperin pesutiloja varten.

Muuta etenemistä

Muuten remontti on edennyt pikkasen haluttua hitaammin. Ei siitä varsinaisesti haittaa itselle ole ollut, kunhan muistaa että kyllä tämä valmistuu. Pesuhuoneessa seinät on laatoitettu ja vesieristystä vedetty lattiaan. Ilmastoinnin puolelta Vilpen putki on hankittu katolle ja ilmastointiputkea yläpohjaan. Vielä pitäisi Paxin poistopuhallin investoida. Sähkökaappi X10-moduleineen on seinällä kytkentöjä odottaen. Että kyllä tämä tästä.

Hommaa seisoo, vai seisooko?

Aikataulut ja työn määrä eivät kohtaa

Kolmatta kuukautta on tullut väännettyä tämän taloprojektin kanssa. Pikkuhiljaa pitäisi saada hommat valmiiksi ja talo muuttokuntoon. Ja muuttaa ei voi ennen kuin lattia on valmis. Ja ennen lattian tekoa pitää kaiken muun olla valmiina.

Fiilis projektin osalta on pikkusen seisova. Tuntuu kuin hommat ei etenis ollenkaan. Viikonloppunakin kävin tekemässä yhteensä varmaan sen 15 tuntia mutta mitään ei oikein tuntunut tapahtuvan. Eli juhannuksen muuttotavoitteeseen ei ehditä. Lisäksi vaimon uusi työ rajoittaa aika raakasti iltaisin käytettävää aikaa. Todettakoon, että olen erittäin tyytyväinen että vaimolla on töitä. Tässä vain ollaan aika hankalassa tilanteessa käytettävän ajan, työmäärän ja budjetin suhteen.

Seisovatko työt oikeasti?

Miksi tuon projektin suhteen on sitten seisova fiilis? Pesuhuoneen seinät on laatoitettu, lattiat laatoitetaan tämän viikon aikana. Toinen makuuhuone on pohjamaalia vaille, eteinen ja olohuone odottaa läpihiontaa ja toista kittauskertaa. Katon koolinkeja pääsee viimein tekemään. Sähköt odottavat kytkijää.

Tuossapa listaa odottavista asioista. Homma on oikeasti edennyt mutta mitään isommin näkyvää ei aikaiseksi ole saatu kun viime aikoina tehty työ on ollut sitä pikkujuttujen tekemistä. Kittaamista, loppujen sähköjen vetoja, seinien hiomista. Seuraava suuri hyppäys tulee kun seinät ovat pohjamaalissa ja katto koolattu/ladottu. Ja sähköt kytketty.

Toiveissa on, että remonttifirma saa perutilat kuntoon ennen juhannusta. Sen jälkeen kaikki on kiinni omasta puristuksesta. Kuun loppuun ei todennäköisesti päästä muuttamaan mutta heinäkuun alku on uusi tavoite. Heinäkuussa minulla on sitten aikaa, kun loma alkaa.

CM15Pro, OpenRemote, Mochad ja Debian

CM15Pro, OpenRemote, Mochad ja Debian

En muista milloin viimeksi olen laittanut noin paljon sanoja lauseeseen, joka ei merkkaa yhtään mitään jos ei tiedä asiayhteyttä. No tässä tulee asiayhteys. Tovi takaperin tilasin Belgiasta Intellihomesta X10-taloautomaatiomoduleja. Sieltä tuli himmentimiä ja releitä. Sitten tilasin niitä muutaman lisää. Tässä nipussa sitten tuli tietokoneyksikkö (CM15PRO) ja pari pistorasiahimmennintä (LM12G).

Eilen sain aikaiseksi sen verran, että asensin iMaciin Indigon testiversion, kytkin pistorasiahimmentimet parin lampun taakse ja kompuutterimokkulan usb-jodolla iMaciin. Ja katso, siellä oli himmennettävää valoa. Tietokoneelta “näppärästi” nappia painamalla valo himmeni tai kirkastui, syttyi tai sammui kahdessa paikassa. Valtavaa taloautomaatiota, eikö? Pieni hakeminen ja Indigosta löytyi iPhone-applikaatio, jonka avulla saatoin tehdä saman sohvaperunana vessasta. Tajunnanräjäyttävä ahaa-elämys. Mikäli jossakin vaiheessa halvaannun osittain voin valomerkein olohuoneen valoja räpsyttelemällä pyytää vaimolta apua!

Yhtälössä oli pieni miinus. Indigo maksaa, Lite 90 dollaria ja Pro 180 dollaria. Minä kuitenkin olisin Pro-mies. Miinuksen toinen puolisko oli tämä iMac. Minulla on jo yksi kone, joka on koko ajan päällä. Miksi siis haluaisin toisen koneen päälle. Ei, softan tuli pyöriä linuxin, Debianin päällä. Google ystävänä kertoi, että Heyu olisi se open source softa, jota tulisi käyttää. Paitsi että Heyu ei tue CM15PRO:ta tai mitään muutakaan usb-väylään kytkettävää X10-kontrolleria. Paskempi homma.

Mochad to the rescue ja silleen

Raivoisa kuuklailu tuotti tuloksen, mochad tuli apuun. Kyseessä on TCP-väylässä kuunteleva ohjelma, joka osaa jutella CM15PRO:lle. Vai onkohan tuo läpi, joka tapauksessa X10-protokola on niin sanotusti hanskassa. Ja 10 minuuttia myöhemmin netcat lauloi tcp-väylään kryptisiä komentoja tyyliin pl a1 on. Ja kaikki näppärästi komentoriviltä.

Koko hommanhan olisi voinut jättää tähän ja nauttia vallan tunteesta kun iPhonella voin ssh:n yli ohjata nc:lla valoja. Pirun näppärää. Ei vaiskaan, kaikilla kodin elektroniikan käytettävyyteen vaikuttavilla asioilla pitää olla kohtalaisen korkea WAF-luku. Niinpä tarve on graafiselle käyttöliittymälle iPhoneen.

OpenRemote

Olen tavannut ihmisiä, jotka noin perusluonteeltaan ovat open source ajattelua vastaan. Kaikki on vapaa ja ilmainen paskaa ja kukaan muu ei saa hyötyä omasta työstä. Onneksi on myös niitä, jotka jakavat työkalut muille ja tekevät sen rahan muualla. No tässä tämä nillitys Open Sourcen mahtavuudesta.

Tarve oli graafiselle käyttöliittymälle iPhoneen. OpenRemote tarjoaa mahdollisuuden kustomoida oma käyttöliittymä. OpenRemote koostuu pilvessä toimivasta selainpohjaisesta Designer-ohjelmasta, omalla koneella (palvelimella) toimivasta Controllerista ja iPhonessa toimivasta asiakasohjelmasta. Ohjelmat ovat saatavilla myös Androidille ja iPadille. Ja joko mainitsin että kyseinen ohjelma on ilmainen.

Ohjelman käytöstä pitänee jossakin vaiheessa tehdä opas mutta ainakin tässä vaiheessa softa vaikuttaa todella näppärälle. Pilvessä toimiva Designer mahdollistaa sekä käyttöliittymän että toimintojen rakentamisen missä tahansa koneella ja palvelimella tarvitsee vain synkata profiili netistä. Kohtalaisen näppärää. Saman voi tehdä toki myös offlinenä, jolloin Designer antaa valmiin zippi-paketin jonka voi siirtää palvelimelle.

Loppufiilikset

Joku aikanaan sanoi, että java on vain pahaa. Ja tietyllä tapaa kyllä itsekin ajattelen samalla lailla. Mutta ehkä sen kautta saa aikaiseksi jotain hyvääkin, kuten tämän OpenRemoten. Todella nopean testauksen kautta sain aikaiseksi kahdella on/off-napilla ja liukusäätimellä varustetun karkean käyttöliittymän molemmille pistorasiamodulille. Valot pelaavat ja käyttöliittymän tekeminen on pienen opiskelun jälkeen aika yksinkertaista. Jos parempaa ei eteen tule niin tuolla pääsee taloautomaation kanssa alkuun ja vähän pidemmällekin. Nyt sitten vielä iPad ja ultimate home remote on lähempänä todellisuutta.

I can haz laattaseinä

Seinäpinnat etenevät hyvää vauhtia

Pyöräilyreissu Levillä virkisti mieltä mutta ei kehoa. Ainakaan heti. Onneksi kuitenkin edes joku teki remonttiakin eteenpäin. Nimittäin laatat olivat saapuneet perjantaina varastolle, josta isä ja vaimo ne hakivat lauantain aikana. Samalla olivat löytäneet pesualtaan ja jalan pesuhuoneeseen. Ei huono reissu. Ja vielä etukäteen sovitulle hinnalle olivat tinganneet vähän alennuksiakin.

Laatoitusta ja muuta pintaa

Maanantaiaamusta remonttimies kilautti ja kyseli, että mitenkäs laitetaan laatat seinään. Omat ajatukset olivat vielä vähän sekaisin ja osaltaan polkivat Levin rinteitä vielä ylös, joten pikapuhelu vaimolle laatoituksesta helpotti asiaa. Kun laattakuviot olivat selvillä niin pieni ilon tunne heräsi sisällä. Meille tulee lopullista pintaa pesuhuoneeseen. Sehän valmistuu.

 

Iltasella pääsin sitten tarkistamaan laatoituksen tilan. Hyvältähän se näytti. Kuviolaatta suihkuseinässä oli loistava. Lisäksi tuli peitettyä yksi ulos menevä reikä ja mitottua ilmastointiputken pituus yläpohjassa sekä tarkistettua saunan korvausilmaputken sijainti. Täytynee ruveta reikähommiin, jotta ilma alkaa vaihtumaan.

Toivon (ja epävirallisten suunnitelmien) mukaan katon koolaus alkaa viikonloppuna. Sitä ennen pitäisi seinien olla vähintään pohjamaalissa makkarissa, eteisessä ja olohuoneessa. Tästä on hyvä jatkaa.

Makeasti remontoija nukkuu

Makeasti remontoija nukkuu

Nimittäin blogin päivityksen suhteen. Ja viime viikonloppuna ensimmäisen kerran pariin kuukauteen. Tuli käytyä reissussa Rovaniemellä lakkiasten merkeissä. Ja nautittua n. 10 tunnin yöunet. Pariin otteeseen.

Pesutilat lähestyvät valmistumista

Viimekerran lattian jälkeen olemme saaneet seinät pesuhuoneeseen. Ennen yhtenäisestä tilasta erottuvat pukuhuone, pesuhuone ja sauna toisistaa. Myös katto on saatu umpeen, mitä nyt pieniä alumiiniteippailuja siinä on vielä. Eilen remppamiehet vetelivät kosteussulkuja pesuhuoneeseen. Samoin laatat tuli tilattua. Kovasti vaikuttaa sille, että pääsemme muuttamaan tälle kesää. Pesutilojen suhteen pitää vielä pari sähköjohtoa vetää, jotta saadaan valaistus saunaan ja poistoilmapuhaltimelle virtanen. Samoin täytyy ilmanvaihtoa varten tehdä pari reikää seinään ja kattoon. Sit alkais olemaan laatoitusta ja panelointia vajaa.

Seinä nousi eteen muun remontoinnin suhteen

Vihdoin ja viimein kaikki seinät ovat ummessa. Uusimpana ja viimeisimpänä meni umpeen olohuone. Muista seinistä poiketen tässä käytettiin kipsilevyä, sitä kun sattui olemaan ylimääräisenä muutama levy. Ennen umpeenlaittoa asensin tulevaisuutta ajatellen kourun HDMI-kaapelille. Eli tykkiä haluttaisi. Pitänee vielä tarkastella vaimon suhtautumista asiaan. Tai löytää houkuttelevalta vaikuttava tykki. Mutta kylläpäs nyt mopo jo keulii, muutetaan ensin.

Tulevana viikonloppuna tämä kyläluuta ei jouda remonttia tekemään, joten vaimon ja isän vastuulle jää remontin eteneminen. Toivottavasti ensi viikon aikana päästään maalaus- ja koolauspuuhiin. Alkaa puretut kohteet olemaan kasassa. Yhtä karmia taitaa puuttua. Tai oikeastaan pesuhuoneestahan noi puuttuvat kaikki.

Posti toi meille viimein Oraksen suihkusetin. Hydra käsisuihkulla liitetään vanhaan Oraksen termostaattiin. Tai vanhaan ja vanhaan, siihen joka purettiin pois. Hyväkuntoinen termostaatti se oli, ei sitä kaikkea tartte vaihtaa vaikka remontoikin. Samalla tuli lavuaarin hana ja pesukoneliitin. Hydraan päädyttiin oikeastaan tuon sadevesisuihkun takia. Toki halvempiakin vaihtoehtoja olisi ollut mutta minä olen merkin perään. Ja tarjous tuosta hanasta oli vähintäänkin hyvä. 

Pitänee vielä sähkärin ja putkarin aikataulut tarkistaa, jotta saadaan kaikki kytkettyä tässä lähiaikoina.

© Tommi Pääkkö